maanantai 8. toukokuuta 2017

Viimeiset viikot ennen valmistujaisia

Uutta perspektiiviä etsimässä

Sain gradun valmiiksi viime viikolla. Tulipahan tehtyä! Tekemistä kuitenkin vielä riittää, joten jätin sooloprojektin kesken. Päätin lopulta näin open avustuksella, sillä tärkeää olisi viimeinkin saada kaikki opinnot toukokuun loppuun mennessä pakettiin. Harmittaahan tuo, kun olin jo aloittanut ja melko hyvässä vauhdissa asian kanssa. Onneksi mulla on kuitenkin opintoja riittävästi eli valmistun silti ajallaan.

Suunnittelen tällä hetkellä tanssitunteja omalle opetusryhmälleni ja ohjaan tunnit parin viikon päästä. Muuten päivät kuluvat omien treenien parissa ja viimeisiä yliopistojuttuja puurtaen. Pari balettituntia onneksi vielä mahtuu viikkoon ja lähdin mukaan koulun kautta erääseen katutanssitapahtumaan, jossa esiinnytään aika iisillä breikki-jutulla. Näiden treenien lisäksi olen mukana hetken mielijohteesta johtuen (kuten mun kohdallani usein tapahtuu) hulahula-ohjelmassa, jonka yhteiskoreota ollaan treenattu myös sen porukan kanssa. Silti tanssia on ollut aivan liian vähän ja kaipaisin huomattavasti enemmän treenitunteja viikkoon! Olen alkanu taas lenkkeilemään ja se on ollut ihanaa, mutta ei se tietenkään tanssitreeniä korvaa.

Aurinko paistaa aina vain enemmän. Eilen muistin, että kesään on enää alle kuukausi ja päivät pitenevät tällä pohjoisessa. Perjantai oli tosi lämmin päivä, mutta nyt taas ilma on kirpeä ja talvitakki käytössä. Ja tulihan sieltä kaupan päälle vielä ihan kunnon lumisadekin. Maasta lumet ovat suurimmaksi osaksi sulaneet, mutta vielä siellä täällä näkyy valkoisia kinoksia tienvarsilla.

Osat koulukavereista muuttivat jo pois kaupungista ja niinpä koululla on hiljaista. Tämä on vähän tälläistä lähtöä enteilevää aikaa. Tavallaan ollaan vielä täällä arjessa kiinni, mutta samalla kaikki on jo ihan muuttunut. Muuttokin lähestyy!

Tätähän on odoteltu ja silti se tuli yllätyksenä... Valmistun 24.5 tanssijaksi.

Mites teidän kevät sujuu? Joko kevätnäytökset alkavat olla käsillä? :)


// My master thesis are finally done. I dropped out my solo dance project. I had too much to do. I'm still going to graduate on time. At the moment I'm planning dance classes that I'm going to teach soon. Otherwise we are practising for our break dance show which is coming next week. I'm also taking part to this dance related tv-show hulahula where we practise a dance with a choreography and then perform it on tv. I'm still working with the rest of my university studies and mainly just doing my own exercises like jogging and swimming. Now when we are graduating soon our school only offers a couple ballet classes a week. And that's not enough!

The sun is shining more and more. Yesterday I remembered that it's less than one month to go to the summer. The days are getting longer but it's still cold and I'm still wearing my winter jacket. It's snowing again and there are still some snow on the ground. Welcome to Finland I would say. Some of my class mates already moved away from the city so it feels empty at the school. I'm also moving away in three weeks! 

I'm graduating to be a dancer on 24th of May.

How is your spring going? //

2 kommenttia:

  1. Hei! Oon lueskellu sun blogia tänään ja aloin vaan miettiä että missä päin opiskelet? Luin että urheiluopistolla niin mahtaako olla Santasport Rovaniemellä vai joku muu? Ja lisäksi millaselta pohjalta lähit sinne? Siis pelkkä peruskoulu vai kävitkö lukiota? Oon itekkin miettiny tässä että mitä tekis nyt kun peruskoulu loppuu ens vuonna ja tää tanssijan ura kuulostais mun jutulta :) En vaan osaa päättää että kävisinkö esim. Sibeliuslukion tms. vai pitäiskö lähteä tällaseen ammatilliseen heti. Kiitos jos vastaat, blogis on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, että laitoit kommenttia ja pahoittelut kun vastailen näin myöhään. On blogi tosiaan ollut melko pitkällä tauolla tässä, mutta en silti kokonaan ole sitä unohtanut :) Ja tosiaan Lapin Urheiluopistolta valmistuin eli juurikin oikein arvelit. Mulla oli lukiopohja ja olin tehnyt opintoja myös yliopistolla siinä vaiheessa, kun tanssijan opintoihin lähdin. Yleensä joka syksy aloittaa niin suoraan peruskoulusta tulleita kuin jo aikaisempia opintoja tehneitä (esim. lukio tai joku toinen tutkinto). Urheiluopistolla panostetaan tosi paljon siihen, että kaikki saa tehtyä tutkinnosta omannäköisen eli se palvelee tosi hyvin kaikkia huolimatta siitä, mitä on tai ei ole aikaisemmin opiskellut.

      Itse olen tosi tyytyväinen, että olen käynyt lukion koska itseä se valmenti tosi hyvin yliopisto-opintoihin. Korostan, että tämä on nyt vain mun mielipide, mutta kävisin itse ensin vaikkapa tuon Sibelius-lukion, jossa saa treenata myöskin tanssia paljon. Sen jälkeen tuon tanssijan tutkinnon pystyykin suorittaa kahdessa vuodessa. Näin tekisin siis jatko-opintoja ajatellen, jos joskus kiinnostaa opiskella vielä muutakin, niin lukiopohjalla voi olla helpompi lähteä liikenteeseen.

      Aikalailla on siis mielipide kysymys, että mikä kullekin sopii. Ollaan kaikki kuitenkin niin erilaisia :). Mutta kiva kuulla, että olet tanssijan ammatista kiinnostunut. Se on tosi rankka työ, mutta antaa tosi paljon tekijälleen. Jos sulla on muuta kysyttävää, niin kysy ihmeessä lisää. Voin yrittää vastata parhaani mukaan :).

      Poista