perjantai 15. tammikuuta 2016

Ensimmäinen viikko takana!

Ensimmäinen viikko tanssikoulua takana. Kroppa tuntee tehneensä ja sain jo pienehkön revähdyksenkin tai muun vastaavan vasempaan kinttuun aikaiseksi. En osaa paikantaa hetkeä milloin tuo revähdys/muu loukkaantuminen tapahtui mutta eilen se tuntui vähän kipeältä ja tänään viimeisellä tunnilla se alkoi ilmoittaa olemassaolostaan ihan tosissaan. Koulupäivän jälkeen kotiin kävelykin tuntui kivuliaalta. Toivotaan, että viikonlopun lepo auttaa ja maanantaina asia olisi jo paremmassa kuosissa. Ajattelin ottaa viikonlopun ihan iisisti ja jättää kaikki urheilupuuhat pois. Huomaan, että kroppa vähän ihmettelee tätä rasituksen yhtäkkistä lisääntymistä. Ainakin ruoka maistuu melkein kolminkertaisesti aikaisempaan verrattuna. Jotenkin siistiä, että kroppa ilmoittaa ihan itsekin sen, että rasitus on lisääntynyt ja energiaa täytyy saada entistä enemmän. Ihmeellinen asia tämä ihmiskeho!

Koulussa kaverit on tosi kivoja ja viikon aikana tutustuin tyyppeihin jo jonkin verran. Oli ihan tervetullut olo ja yksin en ole jäänyt missään tilanteessa. Vuosikurssini on siis ihania ihmisiä täynnä :)! Mulla on jotenkin niin kiitollinen olo tästä kaikesta. Tai joka aamu kouluun kävellessäni olen ihmetellyt (ja ottanut kuviakin...) tätä Rovaniemen luonnon kauneutta ja samalla miettinyt että älytöntä, että saan olla tällaisessa koulussa jossa vain tanssitaan! Tiedän, että kevät tulee olemaan aika rankka, ja siitä meitä jo varoiteltiinkin useaan otteeseen, mutta innolla odotan kaikkea mitä vastaan tulee.

Tällä viikolla meillä oli vasta puolikkaita päiviä ja samalta näyttää vielä ensi viikko. Sen jälkeen aletaan tositoimiin ja tanssipäivät pitenevät niin, että koulua on aina 8.00-16.00. Käytännössä tämä tarkoittaa 4x90min tunteja. Tunnit ovat päivästä riippuen joko: kehonhuoltoa (tällä hetkellä pilates), balettia, katutanssia (nyt hiphop), kansantansseja, nykytanssia, jazzia tai akrobatiaa. Tänään meillä oli myös tanssin tuntemusta eli teoriatunteja. Tällä viikolla meillä oli kaikkia edellä mainittuja lajeja nykyä ja jazzia lukuunottamatta. Kevättä kohden esiintymistreenit lisääntyvät ja mullakin on jo ensimmäinen näyttö kesäkuun lopussa.

Voisin kertoa vielä pari sanaa käytännön asioista tästä koulusta, jos jotakuta kiinnostaa. Mutta hypätkää yli vain rohkeasti jos tällaiset käytännön nippelitiedot ei kiinnosta. Tosin täytyy tähän väliin sanoa, että voi olla että joku asia voi mennä vähän eri tavalla kuin tähän kirjoitan. Muistakaa, että mullakin on vasta eka viikko takana, että kaikki ei vielä ole päivänselvää asiaa mullekaan! Eli tämän koulun voi suorittaa 1,5-3 vuodessa. Jos lukio on suoritettu, niin suorittaminen onnistuu 1,5-2v. Jos lukiopinnot taas uupuvat, niin koulu suoritetaan 3 vuodessa. Itselläni koulu kestää siis oletetusti 1,5 v. Tämä tutkinto tulee kaikilla olemaan aika omannäköinen ja siihen vaikuttaa esimerkiksi se, mihin haluaa työssäoppimaan ja mitä asioita tutkinnostaan haluaa irti. Yhteisiä tutkinnon osia on kaksi eli tanssijan työhön valmistuminen ja tanssijan työssä toimiminen. Ne molemmat kestävät (ehkä?)noin yhden lukukauden ja ne suoritetaan ja arvostellaan näytöillä eli käytännössä esiintymisillä ja niihin valmistumisella. Valinnaisia tutkinnon osio suoritetaan yhteensä kolme ja vaihtoehtoja on kuusi. Niitä ovat esimerkiksi musiikkiteatteriin erikoistuminen, ns. kaupalliseen tanssiin/kulttuurituottamiseen (täällä matkailu) erikoistuminen tai omaan soolotyöskentelyyn liittyvät opinnot. Mua kiinnostaa tanssin opettaminen niin luulen, että tulen erikoistumaan ja tekemään ainakin yhden näytön tanssin ohjaamisesta. Ehkäpä jopa suuntaan harjoitteluni sinne suuntaan..? Toisaalta vaikea vielä sanoa ja tällä hetkellä keskityn vielä pakollisiin opintoihini eli tanssijan työhön valmistumiseen. Turha mennä asioiden edelle :). Sellainen juttu tähän vielä, että ollaan siis urheiluopiston yhteydessä eli meidän luontaisetuihin kuuluu ilmainen uimahallin ja kuntosalien käyttö. Kiva etu!

Tanssitunnit ovat tuntuneet aika normaaleilta. Olen pysynyt ihan hyvin perässä ja oppinut uutta. Tuntien tasot vaihtelevat mun mielestä aika paljon, mutta se johtuu siis siitä että mun mielestä ne asiat tuntuu vaikeimmilta mitä en ennen ole tehnyt. Esimerkiksi hiphop tunnilla olin ihan rautakankena siellä muiden joukossa, mutta sitten balettitunti tuntui kyllä helpolta. Kansantanssi on taas puolestaan sellaista sopivan haastavaa. Multa joku kysyisin viime tekstin kommenteissa, että millaista se kansantanssi oikein on, niin en vielä oikein osaa vastata tuohon kysymykseen. Tunteja on takana vasta kaksi, joten en tiedä asiasta oikein vielä mitään. Sen vain sanon, että kansantanssi on ihan älyttömän mukavaa!! :D Niillä tunneilla on aina hymy kaikilla herkässä. Mutta lupaan raportoida asiasta enemmän, kun tiedän! Akrobatiassa mä olen vähän muita jäljessä, mutta en nyt ihan toivoton tapauskaan. Tänään pystyin tekemään melkein kaiken, mitä treenattiin. Sanotaan, että hyvä kehonhallinta (en tienny että se oli nii hyvä, ennen ku tulin tänne) oli mun pelastus, sillä ilman sitä oisin joutunut lähteä ihan nollasta. Nyt oon jo hyvässä vauhdissa kuitenkin!

Teoriatunneilla käytiin tänään läpi tanssin määrittelyä ja sen yhteiskunnallista merkitystä. Ah, mä olin ihan myyty! Oon aivan innoissani myös tällaisesta tanssin teoreettisesta tarkastelemisesta. Meidän ope on ihana, kun se oli heti huomannut sen, ja se olikin jo antamassa mulle lisää materiaalia aiheesta. Lisäksi hän lupasi antaa mulle kehonhuollon teoreettista matskua, kun ilmeisesti kehonhuolto on meillä integoitu näihin tanssiopintoihin ihan käytäntöön. Pääsen myös kuulemma yhden urheiluopiston kehonhuoltogurun juttusille ja hän saa kertoa mulle aiheesta lisää. Tosi siistiä!

Kehonhuollon merkitys korostuu täällä koulussa nyt ihan uudelle tasolle. Musta tuntuu, että mä tarvitsen vähän lisää tietoa kehonhuollosta, sillä näillä eväillä mun kroppa on kohta niin tiltissä että kävelykin voi käydä vaikeaksi - saatika sitten tanssi. Onneksi täällä koulussa opetetaan tosiaan kehonhuoltoa ihan omana oppiaineenaan. Meidän ope vinkkas, että hyvä vinkki palautumiseen on uimahallissa kylmä- ja kuuma-altaassa vuorotellen käynti noin neljä kertaa (niin että vika on se jääallas). Nojoo mitenkähän on, että saako tätä vilukissaa kastamaan ees pikkuvarvasta sinne kylmäaltaaseen. Toinen tärppi näin alkuun on pilatespallon (mikä se pieni nystyräinen muovipallo on nimeltään??) pyörittely kipeillä lihaksilla ja putkirullailu.

Mulla tätä asiaa riittäisi vaikka kuinka, mutta nyt lopetan että ette ihan kyllästy! Sen sanon vielä, että ette usko kuinka viime postauksen kommentit piristivätkään mieltä, kun oli vähän uuvahtanut olo. Tuli kivan tsempattu olo ja lisäksi oli kiva kuulla, että tätä blogia jaksaa joku joskus lukeakin. Kiitos niistä! :)  Niin ja toinen juttu vielä, että sain muuten joulun jälkeen uuden koneen ja nolona joudun myöntää, että en osaa laittaa macilla tähän postaukseen kuvia. Jos joku tuntee sydämessään, että haluaa auttaa avutonta bloggaria, niin kaikki apu otetaan vastaan :'D.

Nyt mua hirvittävästi kiinnostaisi, kun kevätkin tässä lähestyy, että haluaisitteko te opiskella tanssia tai aiotko tulevaisuudessa hakea johonkin tanssialan tutkintoon? :)

Pakkasterveiset kaikille!

4 kommenttia:

  1. Lapsena mun lemppari-sarja tv:ssä oli Fame joka kertoi New Yorkilaisesta esittävien taiteiden oppilaitoksesta ja sen opiskelijoista. Se perustui samannimiseen leffaan, joka saattaa olla sinullekin tuttu. Sarjan keskiössä oli tietenkin tanssi. Oli hirveän jännittävää seurata maailmaa joka oli itselle täysin tuntematon silloin vähän päälle 10-vuotiaana, kun pienellä maalaispaikkakunnalla ei ollut mahdollisuutta harrastaa oikein mitään tanssia.
    Nyt onkin hirveän jännittävää seurata tätä tosielämän Fame'a sinun kauttasi :D itseltäni kun se juna meni jo vuosikymmeniä sitten. Toivottavasti jaksat vielä koulupäivien jälkeen päivittää blogiakin silloin tällöin.
    Kuulostaa sille että olet nauttinut jo ekasta viikosta kovasti vaikka se onkin ollut raskasta. Jaksamista ja tsemppiä ja toivottavasti into säilyy vielä sittenkin kun opiskelu käy raskaammaksi keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä ihan huippu kommentti, kiitos! En olisi uskonut, että mun elämää tullaan koskaan vertaamaan Fameen. Tuli tämä päiväkin vastaan. Mahtavaa! :D Päivittelen varmasti tänne tai uuteen Chance to dance -blogiin kuulumisia. Kiva, että jaksat näitä tekstejä lukea. Tsemppiä ja iloa sulle kärkitossuasioihin (olen lukenut sun blgia ja muiden blogien kommentteja)! :)

      Poista
  2. Tosi ihanaa lukea tätä!! Et millään voisi pitkästyttää, jutut ovat niin mielenkiintoisia. Itselläni olisi ensiksi edessä lukioon hakeminen ja tavoitteena olisi sibiksen tanssilinja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Millaset pääsykokeet tai -vaatimukset sibiksen tanssilinjalle on? Kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta :)

      Poista