keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kehityskeskustelu. Jotakin uutta?

Kuva täältä
Eksyin bloggerin (vähän) sekavaan maailmaan ja pitkästä aikaa päätin vilkaista blogini tilastot. Hetki meni ihmetellessä, sillä täällä blogissahan oikeasti käy ihmisiä. Jotenkin tähän asti olen ollut siinä luulossa, että teitä lukijoita on ehkä maksimissaan kaksi. Loput sitten eksyvät tänne sivulle vahingossa ja haluavat äkkiä pois. Ehkä olinkin väärässä. Tai voi olla, että ihmiset haluavat äkkiä pois, siitä en tiedä. Mutta lukijoita ainakin on enemmän kuin kaksi, siitä olen ihan varma!

Ensinnäkin kiitos kaikille niille, jotka tätä blogia lukevat. Ihan mahtavaa! Viime kesä oli hiljaista aikaa täällä blogin puolella, sillä kesän työpaineet vetivät niin väsyneeksi, että huh. Silloin en jaksanut miettiä blogia enkä paljoa muutakaan. Nyt syksyllä, kun tanssitunnit alkoivat, myös kirjoitusinto taas kerran heräsi. Olen nukkunut kesän väsymystä pois ja ottanut iisimmin. Säännölliset tanssitunnit ovat myöskin nostaneet mua takaisin jaloilleni. Vielä hengitellään ja ollaan hengissä. Sehän on se pääasia.

Mutta mistä halusin nyt kirjoittaa, on tämä blogi itsessään. Jotenkin, kun tajusin sen että täällä blogissa käy joku muukin kuin minä, aloin myös ajattelemaan tätä blogia syvellisemmin. No, ei tämä blogipohdinta nyt liian deepiksi mene eli ei hätää! Pari juttua, jotka mielessä pyörivät, haluaisin tähän listata:
  • Blogin ulkoasu
  • Minä kirjoittajana
  • Aiheet
Blogin ulkoasu on aika pitkään ollut sama. Olisiko aika vaihtaa uuteen? Mä en mikää tietokonenero ole enkä varmaan sellaiseksi muutukaan, mutta näistä peruspohjista voisi jotakin saada aikaseksi. Olisko teillä ehdotuksia?

Sitten minä kirjoittajana. Niin kuin varmaan tiedätte, en ole paljastunut henkilötietojani täällä blogissani. Siis en ole kertonut esimerkiksi ikääni, paikkakuntaa, tanssikouluani jne. Näistä asioista täällä blogissa tulee lähes eniten kysymyksiä ja olenkin alkanut pohtimaan olisiko aika iskeä kortit pöytään ja kertoa kuka olen. Toisaalta blogin lukijamäärät hieman ahdistivat. Siis tarkoitan sitä, että blogia oikeasti lukeekin joku. Tuntuisi hieman jännältä kertoa avoimesti itsestään ja tilittää ajatuksia balettitunneistaan tänne. Tekstien henkilöt voisivat helposti tunnistaa itsensä ja ymmärtää jotakin väärin. Viimeinen juttu, jonka haluan tehdä, on pahoittaa kenenkään mieltä!

Myös omien kuvien julkaisua olen myös pohtinut. Ihan käytännön syistäkin. Omien naamakuvien julkaisu ei nyt niin hirveästi houkuta, mutta tanssivideoiden ja kuvien julkaisu olisi hauskaa. Mielelläni niitä teille täällä näyttäisinkin. Materiaaliakin kun alkaa olla jo aika paljon useista eri esityksistä.

Avoimuus on myös yksi asia, jota haluaisin lisätä. Olisi helppoa vain kirjoittaa asioista ja näyttää siihen liittyviä kuvia miettimättä sitä paljastuuko henkilöllisyyteni tästä. Eihän tässä mitään salattavaa ole, silti anonyyminä kirjoittaminen tuntuu vain turvallisemmalta. En siis lupaa asiasta suuntaan tai toiseen, mutta pohdin aihetta lähiaikoina eri näkökulmista. Mitä mieltä olette tästä aiheesta?

Viimeisenä kohtana listasin blogin aiheet. Siis asiat joista kirjoitan. Mitä mieltä olette blogin aiheista? Itse koen, että viime aikoina blogi on ollut aika yksitoikkoista päiväkirjamaista pohdiskelua. Ei ehkä ihan paha sekään, mutta haluaisin pistää enemmän peliin. Tietenkin aikataulujen ja jaksamisen puitteissa. Olisiko teillä jotakin toiveita, mistä haluaisitte kuulla enemmän? Vai onko blogi nykyisellään hyvä?
                           
Kuva täältä
Tälläisen kehityskeskustelun halusin kanssanne käydä. Sen vielä sanon, että mitään suuria ja mahtavia muutoksia ei tässä blogissa lähiaikoina luultavasti ole tiedossa, mutta halusin saada teiltä vähän palautetta tulevaisuuden varalta - hiljaa hyvä tulee. Minäpä oikeastaan kerroin mitä mielen päällä liikkui. Nyt toivoisin teidän tekevän samoin eli kommentoivan ja kertovan mielipiteenne yllä oleviin asioihin tai tähän blogiin ihan yleisesti liittyen. On aina kiva saada kommentteja ja kuulla, mitä mieltä te asioista olette. Monesti tässä kirjoitellessa sokeutuu omille jutuilleen ja ajatuksilleen ja alkaa toistaa samaa juttua uudelleen ja uudelleen. Olettekin ehkä sen huomanneet ;).

Olisiko nyt siis aika jollekin uudelle?

Edit: Kävin tuossa juuri läpi vanhaa (siis tosi vanhaa) postaustani suomalaisista tanssiblogeista. Kokeilin linkit läpi ja alle puolet niistä toimivat. Suurin osa listan blogeista on siis lopetettu tässä vuosien aikana, niinpä karsin ne listalta. Pieni tai oikeastaan aika suurikin haikeuden aalto pyyhkäisi, kun muistelin niitä ihania balettiblogeja, jotka olivat pystyssä silloin kun kirjoittelun itsekin aloitin. Silloin niin baletti kuin bloggauskin olivat mulle ihan uutta. Näistä upeista blogeista itsekin silloin otin oppia. Toki nykyäänkin on aivan mahtavia tanssiblogeja ja kirjoittajia. Kiitos myös teille, että jaksette kirjoittaa niin mielenkiintoisia tekstejä! Jotenkin vain tuo nostalgia pääsi yllättämään :). Samalla ehdin pohtia, että saman ratkaisun olisin minäkin voinut tehdä tässä bloggausvuosien aikana eli pistää blogin kumoon. Aina ei nimittäin kirjoittelu kiinnosta. Nyt pystyssä on kuitenkin kehityskeskustelut ja haluan katsoa mihin se johtaa. Toivottavasti suunta on oikea!

10 kommenttia:

  1. ihana sinä <3
    käytiin tnään muuten äitin kanssa katsomassa Stadissa Onegin - oli aivan m a h t a v a ! :D En kestä, niiiin täynnä tunnetta ja taitoa. En saa päähäni miten jotkut voi oikeasti liikkua kärjillä niin vaivattoman ja kevyen näköisesti. Rakastuin! Seuraava visiitti päätettiin tehdä jo joulukuussa, kuuluisaa Pähkinänsärkijää odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Suomalaisia aktiivisia balettiblogeja on tosiaan nykyään ihan harmittavan vähän. Tai ainakin sellaisia tuttuja, joita käy vilkuilemassa, siksi näistä jotka vielä ovat toiminnassa pitäisi mielellään kiinni!

    Otan nyt osaa kehityskeskusteluun samoin teemoin kuin sinäkin:

    Blogin ulkoasu:
    Blogin ulkoasu on aina toissijainen seikka verrattuna sisältöön. Ja koska nykyinen ulkoasu on todella selkeä, ei se vaadi vaihtamista. Pidän itse tuosta, että reunoilla näkyy vähän kuviointia ja tässä keskellä on kuitenkin selkeästi valkoisella pohjalla tekstit.

    Sinä kirjoittajana:
    On totta, että blogimaailmassa, oli aihe mikä hyvänsä, on lukijoita sitä enemmän, mitä enemmän kirjoittaja kertoo henkilökohtaisesta elämästään. Sinun blogisi on toiminut hyvin näin ja jotenkin on saanut muodostettua oman kuvitelmansa tanssikouluelämästäsi ilman "kasvojen paljastamistakin". Olisi tietenkin kiinnostavaa tietää kuka tekstejä kirjoittaa ja koska kirjoituksesi ovat kuitenkin suhteellisen neutraaleja (ei mitään tanssikavereista juoruamista, vaan ihan oikeasti treenamisesta ja siihen liittyvistä asioista kertomista) niin en usko, että itsesi julkistaminen täällä blogissa aiheuttaisi harmia tosielämässäkään. Vaikka olen tietty hieman jäävi sanomaan, koska itselläni ei koskaan ole ollut blogia. :)

    Aiheet:
    Baletti, baletti, baletti. Mielestäni aiheesi ovat olleet todella mielenkiintoisia. Olen saanut kuvan, että olemme aika eri elämäntilanteissa, olen itse lähemmäs 30-vuotias aikuistanssija, joka on tanssinut läpi elämänsä ja suorittanut välissä yliopistotutkinnon tekniikan alalta, mutta silti juttusi ovat kiinnostavia, koska ne on hyvin kirjoitettuja. Minua kiinnostaa kaikki kevätnäytöstreeneistä varustepostauksiin ja Minna Tervamäki -hehkutuksiin.

    Toivottavasti tästä on jotain apua pohtiessasi blogisi uutta suuntaa! Tsemppiä tulevaan ja älä vain lopeta kirjoittelua, mieluummin saisit kirjoitella useammin! :)

    -Ninni


    VastaaPoista
  3. Hei!
    Ihana blogi sinulla! Ajattelin liittyä lukijaksi muutaman postauksen luettuani. Sinulla on kuitenkin jo pitkä blogihistoria, joten kaipaisin pientä tiivistelmää/vastauksia muutamiin kysymyksiin:
    - Millä tanssiopistolla tanssit?
    - Monet treenit sinulla on viikossa, mitä lajeja ja kuinka pitkiä treenejä?
    - Minkä ikäisenä sait kärkitossut?
    - Minkä ikäinen (suunnilleen) olet? En toki tahdo tivata, jos et tahdo kertoa, mutta olisi mielenkiintoista tietää että oletko vielä peruskoulussa vai oletko jo oppivelvollisuutesi täyttänyt ja siirtynyt toisen asteen opintoihin.

    Itse olen yläastetta käyvä tyttö, joka on nyt 10 vuotta harrastanut balettia. Lisäksi treenaan nykytanssia normaaliryhmässä ja showtanssia kilparyhmässä. Tanssin Helsingin Tanssiopistolla ja minulla on seitsemän tanssituntia viikossa.
    Kirjoitan ERITTÄIN epäaktiivisesti blogia tanssiharrastuksestani osoitteessa:
    lifedances.blogspot.fi
    Käy ihmeessä kurkkaamassa, kyllä sieltä jotain löytyy, ;)

    Menen nyt liittymään lukijaksesi. Toivon, että vastaat pian kysymyksiini ja postailet taas piakkoin!

    T. Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan: Nykyisin 8 tanssituntia viikossa ;)

      Poista
    2. Moi Siiri!

      Voi kiitos paljon. Juu jo jonkin aikaa tähän blogiin olen ehtinyt kirjoittelemaan. Kaikkiin kysymiisi kysymyksiin en tosiaan ole täällä blogissakaan ole antanut vastauksia, koska olen halunnut pitää tietynlaisen anonymiteetin tämän kirjoittelun kanssa. Mutta vastaan nyt ainakin joihinkin kysymiisi kysymyksiin.

      - Eli tanssikouluni nimeä en täällä blogissa ole kertonut.. Siitä aika nopeasti moni tunnistaisi kuka olen ja opettajat joita olen kuvaillut..
      - Tällä hetkellä tanssin neljä kertaa viikossa. Se on mun mielestä aika vähän, mutta enempään ei nyt ole varaa eikä oikeastaan aikaakaan. Tällä siis mennään! Eli balettia kaksi tuntia viikossa (75min ja 90min), jazzia (60min) ja nykäriä (60min) tunti viikossa.

      - Ikäänikään en täällä blogissa ole julkaissut.. Mutta kärkitossut sain muistaakseni noin vuoden jälkeen tanssin uudelleen aloittamisesta.

      Kiitos kommentista Siiri :) Liityin sun blogin lukijaksi!

      Poista
  4. No, miten kävi? Kai blogi jatkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jatkuu kyllä! ;) Vieläkään en säännölliseen postausrytmiin tosiaan ole päässyt ja oikeastaan päätökseen siitä, kuinka blogin kanssa jatketaan. Mutta postailua jatkan varmasti säännöllisen epäsäännöllisesti.

      Kiitti kommentista :)

      Poista
  5. Sulle on haaste mun ja mun kaverin blogissa :)
    pienibalettiblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Laita ihmeessä kuvia itsestäsi ja tanssitunneista/kamoista. Netistä löytyviä kuvia voin selata minäkin, mutta ne omat, henkilökohtaiset kuvat ja kokemukset on mielestäni se juttu, mikä kiinnostaa blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      on kyllä ihan totta.. Tämän allekirjoitan itsekin! Kiitti kommentista :)

      Poista