sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tunnelmia kevätnäytöksestä




Kuva täältä
Kylläpä aikaa taas on vierähtänyt edelisestä postauksesta. Viimeksi lupailin kommentteja kevätnäytökistä. Aikaahan niistä on ehtinyt vierähtää jo ainakin kuukauden päivät, mutta ihan kiva palata vielä niihinkin hetkiin. Alkukesällä kävin vielä intensiivisesti tanssitunneilla ja irrottelinkin kesän kunniaksi vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella. Ja siitä poiki jotakin hienoakin nimittäin kutsun (siisteimmän jazzin opettajan ikinä) jatkotason tunneille ensi vuonna! Kommentit mun tanssista olivat aika hauskat. Tunnin jälkeen ope sanoi, että iski silmät mun tekniikkaan. Huomasi kuulemma, että tein ekaa kertaa useita tunnin asioista ja silti ne olivat teknisesti siistejä suorituksia. Sanoi huomaavansa mun balettitaustan ja että jazzia mun tanssista oli kuulemma hankala löytää, mutta se kuulemma löytyy sieltä sitten, kun laji alkaa tulla tutummaksi. Mä olin otettu sanoista ja kutsusta jatkotunnille. Koko tunnin olin kyllä yrittänyt piiloutua muiden taakse ja ajattelin, että no mä nyt vähän täällä pompin muiden joukossa. Tunti tuntui nimittäin aika haastavalta.

Jazz on muutenkin alkanut tuntua yhä enemmän siltä omalta jutulta. Baletti on kivaa, ihanaa ja jotakin niin ainutlaatuista, mutta silti haluaisin panostaa jazziin yhä enemmän. Suuri liike, ilmavat hypyt, aksentit ja asenne saavat mut vaan kerta toisensa jälkeen tajuamaan miten siistiä tanssiminen on. En mä balettia lopettaisi missään nimessä, mutta jazziin voisin panostaa enemmän ensi vuonna. Musta tuntuu että jo mun iän vuoksi baletti alkaa olla vähän mennyt juttu. Jazzissa on vielä niin monet auki ja niin useat opettajien kannustavat kommentit jazzin parissa ovat mut saaneet miettimään, että missä ne mun vahvuudet sitten lopulta piilevätkään. En tiedä. Lopulta tärkeintä on kuitenkin tehdä sitä, mistä nauttii. Ehkä ensi vuosi baletinkin suhteen tulee olemaan erilainen. Ainakin opettajan ja tanssikoulun vaihdon myötä - niin tosiaan tästä lisää kohta!

Ja sitten siitä kevätnäytöksestä. Tanssin kahdessa jazzissa ja yhdessä nykybaletissa. Ensimmäinen jazzi oli minun kohdallani fiasko. Jouduin olla pitkään pois tunneilta sairastelun vuoksi ja luulin, että en kyseiseen tanssiin osallistuisi ollenkaan. Se olisi ollut minulle ihan fine. Mutta opella oli muuta mielessä ja tulin tanssiin mukaan vain kaksien treenien ja kenraalien verran harjoitelleena. Hah! Jos muistatte mun täällä joskus kertoneen, että koreografioiden nappaaminen nopeasti ei ihan ole se mun juttu, niin osaatte ehkä kuvitella lopputuloksen. Tai sanotaanko, että paremmin se meni kuin oletin sen menevän, mutta olihan se silti hirveää katseltavaa.

Toinen jazz olikin sitten paremmin muistissa ja tällä esityksellä esiinnyttiin myös eräässä tanssikatselmuksessa. Kyseisen koreografian esittäminen on aina yhtä hauskaa. Tykkään siitä kaikin puolin. Koreografia esitettiin niin useaan otteeseen vaikka missä kissanristiäisissä, että se alkoi tuntumaan todella omakohtaiselta ja muuttui meidän tanssijoiden omaksi. Me vähän kuin kerta kerralta muokkasimme sitä omaksemme ja teimme siitä meidän juttumme. Meidän opettaja joskus sanoikin, että sen jälkeen kuin koreografi on lopettanut työnsä tanssijoiden kanssa ja esitysten aika tulee, niin sen jälkeen koreografi ei enää omistakaan tanssia vaan tanssijat ottavat sen haltuunsa. Se voi muuttua tai pysyä samana, mutta silti siitä tulee tanssijoiden oma.

Viimeisenä spektaakkelina oli ihan oma koreografia. Se oli kummallista. Viedä muiden nähtäville jotakin niin omaa ja henkilökohtaista. Ensimmäistä kertaa elämässäni eläydyin tanssiin täysin! Uppouduin vain olemaan se koreografian tyyppi, joka eli epätodellista hetkeä yrittäen selvittää mikä lopulta on todellista ja mikä ei. Ensimmäistä kertaa en tuntenut olevani minä, joka esittää toista henkilöä tanssin kautta, vaan olin se tanssin henkilö. Tämä koreografia oli tosiaan duetto ja tanssiparini kanssa olimme ihan tyytyväisiä lopputulokseen. Pari virhettä tein tanssiessa kummassakin esityksessä ja piruetit eivät meinanneet pyöriä sitten millään. Ei se mitään -eihän kukaan muuta kuin me tienneet, mikä oikeasti kuului koreografiaan ja mikä ei ;). Niin ja puvustuskin sujui ihan ok, vaikka ideat meinasivat välillä loppua kesken. Lopulta vaatteiden tuunaus onnistui ja saatiin sopivan sotkuinen lopputulos aikaan. Ei mitään mahtavaa, mutta ihan kelpo asut saatiin kuitenkin aikaan.

Mutta hei, eipä ole koreografina helppoa! Tähän mennessä sanoisin, että tärkeintä projektissa oli pitkäjänteisyys sekä mielikuvitus. Harmittavinta oli, että ei saatu tätä tuotosta videolle ollenkaan. Jälkikäteen jäi vaivaamaan, että miltähän se sitten lopulta oikein näytti sinne katsomoon... Joitakin sanallisia palautteita saimme. Kypsäksi joku tanssiamme kuvaili. Lisäksi duettomme toimivuutta kehuttiin. Tanssi sujui meillä munkin mielestä tosi hyvin yhteen. Se tuntui luonnolliselta ja vaivattomalta. Jotakin kritiikkiäkin olisi ollut tosi hyvä kuulla niin koreografiasta kuin teknisestäkin suorituksesta. Ehkäpä sitä voisi vieläkin kysellä, sillä se olisi minusta todella tärkeää! Omaa työtä työstäessään kun sokeutuu niin helpolla. Palaute ja kritiikki (rakentava!) ovat mielestäni aina tervetulleita.
                           
Kuva täältä
Ainiin ne ensi syksyn suunnitelmat.. Taidan jättää ensi kertaan niistä kertomisen, sillä tästä postauksesta tuli jo aika pitkä! Lyhyesti sanottuna kuitenkin voin kertoa, että muutan syksyllä toiseen kaupunkiin. Uutta tanssikoulua siis vain etsimään.... Jännittää....

1 kommentti:

  1. Moikka!

    Ei nyt liity tähän postaukseen, mutta kun olen yrittänyt päästä tuonne howshemove.blogspot.fi -blogiin, niin siihen tulee vaan teksti, että ei käyttöoikeutta ja että täytyy ottaa yhteys siihen blogin ylläpitäjään.
    Muistatko sä, että minkä niminen se blogin ylläpitäjä on?

    VastaaPoista