lauantai 4. tammikuuta 2014

Mahtavaa vuotta 2014!

Kuva täältä
Uusi vuosi ja uudet mahdollisuudet. Niinhän se menee! Viime vuosi oli ihan hyvä, mutta ehkä tästä vuodesta tulee vieläkin parempi. Jos ei, niin ainakin opitaan uutta ja hiotaan sitä mitä jo osataan. Mun viime vuosi ei tanssin saralla ollut kovin kummoinen. Ensin ei huvittanut ja sitten kun huvitti niin ei pystynytkään sairastelun vuoksi. Nyt on sellainen olo, että haluisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata tänä keväänä niin paljon kuin vain pystyn. Haluan oppia uutta ja kehittyä entistä paremmaksi!

En voinut olla kurkkaamatta viime uuden vuoden lupauksia itselleni. Musta tuntuu, että viime vuonna en baletin kanssa kehittynyt sitten yhtään. Jazzissa opin jotain uutta, mutta sielläkään ei kehitys ollut päätä huimaavaa. Tässä kuitenkin laatimani tavoitteet vuodelle 2013:

- Oppia varma triplapiruetti
- Saada enemmän venyvyyttä
- Olla itsevarmempi ja uskaltaa ilmaista itseään tanssin avulla rohkeasti
- Oppia parempaa kärkitekniikkaa 

- Kehittyä teknisesti

Siinähän ne ovat.. Triplapiruettini eivät ole varmaa nähneetkään ja venyvyys on entisellään koska venyttelyä ei paljon tullut harrastettua. Itsevarmuus on lisääntynyt ehkä hiukkasen, mutta edelleenkin pyrin piiloon muiden taakse vaikeissa sarjoissa. Opettajan kysyessä halukkaita tanssijoita sooloihin joulunäytökseen, en nostanut kättäni, sillä ajattelin että en ole tarpeeksi hyvä. Kärkitekniikkaan ei ole treenaantunut, sillä sitä emme tunneilla ole viime aikoina aktiivisesti tehneet. Kotona olen yritäänyt vähän harjoitella, mutta harvoin. Nilkkojen vahvistuminenon on auttanut kärjillä tanssimista, joten pientä kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

Viimeinen tavoite on toivottavasti toteutunut edes jossakin määrin. Kai sitä jotakin kehitystä tekniikassa on vuoden aikana kuitenkin tapahtunut Jos ei muuta niin ainakin ajatuksen tasolla - onhan sekin tärkeää! Ihan konkreettisia juttuja, mitä olen huomannut on esimerkiksi nilkan ojennuksen parantuminen. Uusi opettajani on saanut minut huomaamaan, kuinka kipristän varpaani nilkkaa ojentaessani. Olen keskittynyt siihen ongelmaan aktiivisesti viime aikoina. Ihan parissa kuukaudessa nilkat ovat vahvistuneet hurjasti, sillä lihakset joita ennen edes tiennyt olevan olemassa, ovat alkaneet treenaantua. 


Kuva täältä
Uusia lihaksia on löytynyt myös jalan nostoja tehdessä. Ope laittoi huomaamaan miten paljon käytän etureisiä jalkojen nostoissa ja kuinka peppulihakset jäivät lähes kokonaan käyttämättä. Nyt developet nousevat jo paljon korkeammalle, kun uudet (ja ne oikeat!) lihakset ovat päässeet käyttöön. Näissä jutuissa huomaan vähäiset tanssivuoteni selvästi. Useita liikkeitä vain kopioin tunnilla, mutta tekninen toteutus ei välttämättä ole kummoinen. Käytän ihan vääriä lihaksia ja välillä feikkaan minkä ehdin. Ja sehän kostautuu lähes heti.

Tuli mieleen, että baletin tekniikka rakentuu vähän kuin pyradimi. Alustan on oltava varma ja luja. Siihen päälle voidaan sitten kasata uusia tasoja ja lopuksi on tietenkin sitten se kapea huippu eli lähinnä tekniikan hienosäätö. Mun pyramidi on baletissa ihan väärinpäin kasattu. Mä aloitin sieltä huipusta suoraan ja olen yrittänyt kasata niitä alempia tasoja siinä sivussa minkä ehdin. Perusta ei ole ihan kunnossa vielä, joten aika huteraa menoahan tämä on! Meni aika filosofiseksi, mutta toivottavasti tajusitte mitä yritin selittää ;).


Ja mitä sitten vuodelle 2014? Paljon treenejä, uusia projekteja ja haasteita. Haluaisin suorittaa viimeinkin tanssin päättötyön. Katsotaan, miten sen kanssa käy. Mulla olis myös sellainen aika elämässä, että voisin hakea tanssiope kouluun. Mietin uskaltaisinkohan hakea -edes vitsillä. Se on ollut mun haaveena jo pitkään, mutta kun eivät taidot taida riittää! Saahan ja pitääkin tytön unelmoida ;) Tanssilukkariin otin yhden uuden balettitunnin, vaikka minulla ei ole pienintäkään aavistusta miten tanssikoulujen lukukausimaksuista tulen selviämään. Hätä keinot keksii ja jos ei keksi, niin minä keksin.

Heitän tähän loppuun vielä haasteet vuodelle 2014, jotka ovat samat kuin viime vuonna parilla lisäyksellä:

- Oppia varma triplapiruetti
- Saada enemmän venyvyyttä
- Olla itsevarmempi ja uskaltaa ilmaista itseään tanssin avulla rohkeasti
- Oppia parempaa kärkitekniikkaa 

- Kehittyä teknisesti
- Vahvemmat nilkat
- Toteuttaa omia haaveita
- Suorittaa tanssin päättötyö


Jos selvisit tämän hehtaaripostauksen loppuun asti, niin tässä vielä OPI:n tanssiaiheinen mainos, jossa on aika kekseliäs mutta jokseenkin huvittava idea. Check it out!



Mahtavaa vuotta 2014 ihan jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Mun suurin probleema on just noi developpeet, ja niissä käytän ainoastaan etureittä.
    Lisäksi mun toka probleema on kaksoispiruetit. Ykköset menevät, mutta kakkoset,,, oh GOSH!
    Maria, auta minua niin pian ku mahdollista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heidi,

      jep en tajua miten ne etureidet niin kovasti dominoivat oikeastaan ihan kaikissa liikkeissä. Huh! Huono tapa ja vaikea päästä eroon. Oikeastaan en hirveästi osaa auttaa tuon etureisijutun kanssa. Huomasin vaan eron siinä, että aloin käyttää pakaralihaksi ja jalka nousi korkeammalle. Ehkä se vaati sellaista aktiivista ajatustyötä. Että jo ajatuksenkin tasolla ajattelee sen liikkeen sinne oikeisiin lihaksiin. Lisäksi huomasin sen, että kun seison oikeassa asennossa eli tukevasti tukijalan päällä (ei yhtään taka- tai etukenoisesti) niin käytän luonnostaan sujuvammin pakaralihaksia etureisien sijaan. En sitten tiedä mihin tämä perustuu!

      Ja sitten tuplapiruetit. Hmm. Uskon, että sulla on muuten paketti jo ihan kasassa, mutta ehkä itsevarmuus on se, mikä jättää sen piruetin ykköseksi? Niin mulla ainakin usein on. Lisäksi oon omalla kohdallani huomannut, että vartalo ei piruetissakaan ole täysin tukijalan päällä. Silloin se piruetin akseli on ihan vinksallaan ja tasapaino heijaa.. Auttaiskohan se sulla yhtään?

      Toivottavasti tästä sepustuksesta oli yhtään mitään hyötyä.. :) Nää on näitä juttuja, joiden kanssa joka treeneissä säätää. Mutta suunta vaan ylöspäin. Tsemppiä!

      Poista