maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulunäytöksen tunnelmia


Kuva täältä

Joulunäytös tuli ja meni. Oli kivaa ja jälkikäteen väsytti. Lavalle päästiin pariin kertaan. Kenraaleissa tuplasti useammin. Koreografia oli opeteltu tosi vauhdilla ja siltä se tuntuikin. Tosi useassa kohdassa piti improvisoida, koska ei vain oikeasti tiennyt mitä koreografi toivoi. Sama fiilis näytti olevan kaikilla ja siksi me tanssijat puhallettiinkin yhteen hiileen alusta loppuun asti. Kaikki seurasivat tarkkana toisten tekemistä ja tanssivat sitten sen mukaan. Ja hyvinhän se meni! Joulunäytös oli kaiken kaikkiaan kovin samanlainen kokemus kuin aiemminkin. Jouluista tunnelmaa, hyvää ryhmähenkeä, hauskaa meininkiä pukuhuoneessa ja jännitystä kulisseissa.

Aiemmassa postauksessa kerroin, miten jännitin tuota koreografian oppimista, kun aloitin sen niin viime tipassa. Mutta tosi hyvin nappasin sen, vaikka joissakin kohdissa olisi voinut vielä vähän varmistella että mitähän siinä tapahtuu tarkalleen ja millä laskuilla. Esityksen jälkeen harmitti, kun tuntui että tanssin paljon huonommin kuin muut. Näin jo kuitenkin esitysvideomme ja ihmetykseksi huomasin että tanssin yhtä hyvin kuin muut. Ei edes noussut häpeän puna poskille niinkuin yleensä omaa tanssia katsellessa (tiedättekö tunteen? ;). Koreografia osoittautui lopulta aika helpoksi oppia. Ehkä ainoana erona aikaisempiin esityskokemuksiin oli rooliin eläytyminen. Kaikki klassiset variaatiot, mitä olemme esittäneet, ovat usein olleet aika helppoja rooliin omaksumisen kannalta. Opettajan ohje onkin usein ollut, että hymyile, näytä nätiltä ja kevyeltä eli siltä, että tanssiminen ei tuntuisi missään. Tällä kertaa emme esittäneet klassista balettia vain tanssi oli modernia ja ilmeet ja eleet merkitsivät koreografiassa todella paljon. Haastavinta oli myös se, että ope ei antanut meille valmiita rooleja vaan jokainen meistä piti itse kehitellä roolinsa itselleen. Eniten se vaati ehkä rohkeutta heittäytyä rooliinsa. Haastavaa oli oppia elehtimään suuresti - niin että eleet näkyivät takapenkkiin asti.
Kuva täältä

Meidän tanssikoulu on kyllä siitä hyvä, että esiintymiset otetaan ihanan tosissaan. Paikalla on kameramiehiä, jotka kuvaa esitystä skreeneille. Paikalta löytyy myös valomiehiä ja muita efektityyppejä, jotka heijastavat taustalle vaikka mitä kuvioita ja animaatioita. Joskus mietin, että nuo kaikki systeemit vievät melkein huomion koko tanssilta, jonka kuitenkin kuuluisi olla se pääjuttu siellä lavalla. Mutta hyvän shown he saavat aikaan joka kerta!

                                                
Kuva täältä
Ensi vuonna aion ottaa lukkariin ainakin yhden lisäbalettitunnin (nämä tämän hetken kaksi tuntia eivät riitä yhtään mihinkään!!) ja pari projektia, joista en itsekään vielä tiedä paljon. Kaikki ajallaan. Niin ja ensi  vuoden puolella lupaan ostaa uudet balettisukkikset. Entiset ovat niin rikkinäisiä, että hävettää. Nyt kuitenkin tanssi jää joululomalle. Ja minä ryhdyn venyttelykuurille. Näitä lupauksia tulee varmaan lisää sitten uuden vuoden puolella ;).

Ihanaa kun teitä lukijoita on jo yli 80! Ette tiedä miten iloiseksi se minut saa, iso kiitos siis teille kaikille :). Hyvää joulun odotusta kaikille!