perjantai 29. marraskuuta 2013

Lahjakkuus

                          Desperately Perfect
Kuva täältä
Mä oon pari päivää pohtinut sitä, että mitä lahjakkuus oikein on. Siis että kuka voidaan luokitella lahjakkaaksi ja mikä on lahjakkuuden ja treenamalla saavutettujen tuloksien suhde. Mulla oli koulussa luettavana eräs kirja, joka käsittelee lahjakkuutta monesta eri näkökulmasta. Se ainakin kirjasta kävi selväksi, että lahjakkuutta voi ilmetä tosi monella eri alueella. Mä kuitenkin pohdin ilmiötä tanssin kautta. Kyseisestä kirjasta löytyi ihan mielenkiintoinen jaottelu siitä, mitkä ovat lahjakkuuden viisi edellytystä.  Ne ovat:


  1. Korkeatasoinen yleinen älykkyys
  2. Erityiskyvykkyys jollain alueella
  3. Oikea sekoitus tietynlaisia luonteenpiirteitä (motivaation treenata, temperamentti, itsevarmuus yms.)
  4. Haasteita tarjoava ympäristö 
  5. Hyvä onni tietyssä elämänvaiheessa
    (Lahjakkaiden kasvatus, Kari Uusikylä 1994)
Miltäs kuulostaa? Ja miten nuo teidän mielestä on sovellettavissa tanssin maailmaan? Itselleni tuli ainakin sellainen kuva, että aika paljon siihen vaaditaan, että nuo kaikki osa-alueet täyttyisivät. Jotenkin uskon, että useat noista piirteistä täyttyvät esimerkiksi ammattiballeriinojen kohdalla. Olen lukenut esimerkiksi tutkimuksia siitä, että tanssioppilaat suoriutuvat kovasta tanssin treenaamisesta huolimatta hyvin arvosanoin koulusta. Erityiskyvykkyyttä ilmenee tanssin alueella ja motivoitunut sekä kunnianhimoinen luonne ajaa treenaamaan entistä enemmän. Haasteita tarjoava ympäristö voisi tarkoittaa laadukasta tanssinopetusta, jossa oppilaan kyvyt huomataan ja kannustetaan häntä uusiin parempiin suorituksiin. Ja sitten tietenkin joskus jollakin käy hyvä onni siinä mielessä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itseäni jäi mietityttämään treenaamisen ja synnynäisen lahjakkuuden suhde. Kirjassa ainakin mainittiin, että jos lapsi ei esimerkiksi seitsemän vuotiaana osoita erityistä lahjakkuutta urheilussa, ei hän sitä tule myöhemminkään osoittamaan. Aika mielenkiintoista sinänsä! Voiko tanssijankin lahjakkuuden huomata jo niin varhaisessa iässä? Eikö kovalla treenaamisella voi saavuttaa tuloksia jos taustalla ei ole lahjakkuutta?

Mitä mieltä te olette aiheesta?