maanantai 27. helmikuuta 2012

TUTU

                                     



                                 


Tutu on naisbalettitanssijoiden käyttämä röyhelöinen hame. Se voi olla pohjepituinen kellomainen tai likimain vaakasuoraan vyörätöltä lähtevä monikerroksinen usein kovikerenkailla vahvistettu harsoröyhelö, joka yhdistyy housuosaan. Yläosa on yleensä korsettimaisen tiukasti istuva ja hihaton tai pienillä hihoilla varustettu. Kaula-aukko on avara.

Ensimmäiset tutut esiintyivät romanttisen baletin aikakaudella 1800-luvulla, jolloin balleriinan peruspuku sai vakiintuneen muodon. Silloiset tutut olivat pohjepituisia, mutta balettitekniikan kehittyessä jalkaliikkeet saivat enemmän painoarvoa ja hameen helma lyheni vähitellen paljastamaan jalat koko pituudeltaan. Käytettävän helman pituus vaihtelee nykyään balettiesityksen tyylin mukaan ja esimerkiksi romanttista balettia edustavassa Gisellessä käytetään pohjepituisia tutuja ja Joutsenlammessa taas lyhyitä. 


Onkos kukaan teistä päässyt esiintymään ihan oikeassa tutussa? ;) Millainen tutu miellyttää sun silmää?

- Kuvat weheartit, teksti wikipedia

9 kommenttia:

  1. Minulla on lyhyt tutu, en ole kylläkään esiintynyt sellaisen kanssa kuin lapsena balettikoulun näytöksissä : )
    Pidän pitkästä enemmän, ne ovat jotenkin niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka maria!

      Lapsena ne baletin esiintymisasut olivat jotain niin upeaa. Ja niin, ovathan ne vieläkin ;)

      Pitkät tutut miellyttävät enemmän minunkin silmääni. Vaikka onhan niissä lyhyissä se oma viehätyksensä myös!

      Poista
  2. meillä oli viimevuonna balettiryhmän kanssa humoristinen baletti esitys jossa oli 7 valkoista ja 1 musta joutsen. Idea oli et me valkoset oltiin 'diivoja' ja sitten se yksi musta oli semmonen nuorempi joutsen joka pilas kaiken ja esitys sitten päätty siihen että juostiin tän mustan joutsenen perässä lavalta pois ja lopulta lavalle lens vaan sen mustan joutsenen musta tutu.. :DD ja koska tää esitys oli humoristinen me käytettiin tutuja väärinpäin :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka eevi,

      Teidän esitys kuulostaa ihan huikean hauskalta :DD. Varmasti näkemisen arvoinen show!

      Poista
  3. Hei!

    Aikuisena harrastajana pääsee harvemmin esiintymään, mutta pari vuotta sitten sain pukea Giselle-tyylisen tyllihameen päälle. Siis samanalainen kuin ekassa näytöksessä, ei se täyspitkä romanttinen tutu missä wilit tanssivat. Oli se kyllä ihana päällä, tyllit liikuivat hyppyjen mukana.. Mutta perinteistä lyhyttä tutua en ole ikinä pukenut päälle, enkä oikein usko että se sopis mulle.

    Eniten pidän pidemmistä tai ylipäätään liehuvista malleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna,

      Oi kuulostaapa ihanalta tuo hame, jossa pääsit esiintymään! Se on jännä, miten (oikeanlaiset;) esiintymisvaatteet antavat tilanteelle sellaisen nyt on tosi kyseessä -fiiliksen ja tsemppaavat paljon esityksessä.

      Olishan sellaista perinteistä lyhyttä tutua mahtava päästä kokeilemaan ja jopa esiintymään sellainen päällä. Se onkin yksi balettihaaveistani! :) Itse käytin lyhyttä tutua viimeksi 7 -vuotiaana.. Hmm, olisi hauskaa tietää, näyttäisikö vielä yhtä suloiselta siinä kuin silloin, heh ;). Ehkä en!

      Hauskaa, kuinka tutu on niin ihanan kamala vaatekappale. Näyttää niin kauniilta, mutta sitten kaikki eivät kuitenkaan haluaisi pukeutua siihen ite. Petronella tuossa alempana kommentoikin hauskasti tutu-asenteesta!

      Poista
  4. Tutukokomus aikuisbalettilaisena:

    Viime kevään balettikoulumme näytöksessä sain kauhukseni päälleni kirkkaan räikyvän punaisen tutun. Viimeksi olin tanssinut tutu päällä teininä baletin kevätnäytöksessä. Silloin jokaisella tanssijalla pitikin olla tutu omasta takaa.

    En Johannan tapaan myöskään uskonut, että se mitenkään pukisi tällaista lihaksista ja lyhytjalkaista aikuisbalettitanssijaa, mutta jotenkin se antoi lisää ryhtiä, arvokkuutta ja tyyliä kärkitossunumeroon, kun sen vain kehtasi ensimmäiseksi pukea päälleen.Ehkä siitä sai jotain salaista tutu-asennetta...Tosin pitkähihainen puku tutun kanssa saattoi pehmentää näkyä.

    Tähän kaikkeen täytyy vielä lisätä, että taukoa kärkkäreillä tanssimisestakin oli kertynyt ennen uudelleen aloittamista noin 14 vuotta ja harjoituskuukausia aikuisena kärkitossuilla takana vain neljä kuukautta.Hui!

    Aikuisena olen tanssinut balettia nyt kokonaisuudessaan hieman yli vuoden ja päivääkään en ole katunut, miksi jälleen aloitin;)

    PS.Kiitos kaikille teille, jotka kirjoitatte näitä ihania innostavia balettiblogeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih.. salainen tutu-asenne, tai miksei myös tutu-ase! :)

      Mä olen myös lyhytjalkainen ja sporttinen, en niinkään siro ja balleriinamainen - siksi lyhyt tutu tuntuis pelottavalta pukea päälle. Mun ope onneksi ymmärtää aikuisen naisen epäröinnin eikä laittais ainakaan mun päälle tutua näytöksiin..

      Toisaalta tutussa olis kyllä pakko tanssia ryhdillä ja asenteella ja arvokkuudella - just niin kuin Petronella tuossa kertoi!

      Muuten, mahtavaa että tajusit aloittaa baletin uudelleen! :)

      Poista
    2. Moikka Petronella!

      Kiva, kun tulit jakamaan tutukokemuksen. Näitä juttuja on todella hauska lukea.

      Hyvä tuo tutu-asenne! Kirkkaan punainen tutu kuulostaa muuten tosi hyvältä. Siinähän on asennetta ihan itsessään jo. Olen huomannut, että baletissa pääsee ihmeen pitkälle jo hyvällä asenteella. Juuri eilisellä balettitunnilla olin aivan hukassa yhden uuden sarjan kanssa ja ope huikkasi, että älä koskaan näytä, että et tiedä mitä olet tekemässä. Niin vedin sarjan loppuun asti asenteella ja aika hyvin meni! Ehkä sama juttu pätee myös tutujen kanssa. Asenteella vain ja yleensä lopputulos näyttää suhteellisen hyvältä ;).

      Ja uskon, että itseään katsoo kuitenkin aina paljon kriittisemmin kuin muut. Jos kaikilla muillakin tanssijoilla on sama tutu päällänsä niin yleensä sitä sulautuu aika hyvin sinne joukkoon.

      Mahtavaa, että olet aloittanut baletin taas uudelleen! Tsemppiä paljon sulle treeneihin :)

      Poista