perjantai 10. helmikuuta 2012

Rule number 1: Put your pointe shoes to the plastic bag



Eilinen balettitunti alkoi kello 5.30 pm, mutta minä seisoskelin odottamassa bussia reippaana jo 3.30pm. Ja jos ihmettelette miksi noin aikaisin, niin ihan vain siksi, että minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, minne mennä! Yritin tehdä taustatutkimusta parhaista kulkuneuvoista ja tein mielestäni jo aika vedenpitävän juna-bussi -suunnitelman, mutta hylkäsin sen viimehetkellä ja päätinkin käyttää vain busseja. Menomatka Belfastiin meni hyvin lukuunottamatta sitä, että seisoin väärällä puolella katua odottamassa bussia, sillä täällähän tosiaan onkin vastakkainen liikennejärjestelmä kuin tutussa Suomessa.

No, Belfastiin kuitenkin pääsin, mutta minulla ei ollut mitään tajua, missä minun pitäisi jäädä pois kyydistä. Olin ajatellut, että City Hall olisi sellainen kiva maamerkki, jossa osaisin hypätä pois bussista, mutta jotenkin vain ohitin sen. Jäin sitten jossakin sivukujalla pois ja lähdin ihan pelkällä arvauksella kävelemään johonkin suuntaan. City Hall onneksi löytyi uudelleen, mutta sitten pitikin löytää toinen bussi, jolla pääsisin balettikoululle. Olin huojentunut kuitenkin siitä, että olin varannut aikaa matkaan näin runsaasti. Ja loppujen lopuksi sitä ei ollut yhtään liikaa!

Ehkä viidentoista minuutin harhailun jälkeen löysin (sattumalla tietenkin) oikean bussipysäkin ja varmastin vielä kuskilta pääsenkö kyseisellä bussilla varmasti oikeaan paikkaan. Bussissa olin hiukkasen hermostunut, kun minulla ei ollut mitään tietoa, missä minun olisi pitänyt jäädä pois kyydistä. Jossain vaiheessa rohkaisin itseni ja kysäisin vieressä istuvalta mummolta, mikähän pysäkki voisi olla hyvä. Hän neuvoi jäämään pois seuraavalla ja tein työtä käskettyä. Hyppäsin bussista pois ja minulla ei ollut hajuakaan missä mahdollisesti olin. Vetaisin kartan laukustani ja aloin etsiä maamerkkejä ympäriltäni. Lopulta paikansin itseni kartalta ja lähdin kävelemään oikeaan suuntaan. Kävelymatkaa oli jonkun verran ja perille päästyäni ärsytti, kun huomasin, että aivan kirkon vieressä olisi ollut bussipysäkki. Ääh! No nyt ainakin tiedän sen.

Siis koko matkan satoi, satoi, satoi ja satoi sekä oli todella pimeää. Vannoin jo mielessäni, että tänne tunnille en enää ikinä lähde uudestaan. Jossain tuon matkustusrytäkän keskellä ehdin heittää säälivän ajatuksen (itseni lisäksi) myös kärkitossujen puoleen. Mutta eipä siinä auttanut kuin toivoa, että ne selviäisivät. Kun pääsin perille paikkaan, jossa tunnit pidettiin, paikalliset tytöt heittivät iloisella irkkuaksentilla, että " put your pointe shoes to plastic bag!". Ihan viisasta. Tunsin tunnilta kaksi muuta tyyppiä viime perjantain tunnilta. Muita en tuntenut, mutta he olivat todella mukavia.

Tunnit tosiaan pidettiin katolisen kirkon tiloissa, mikä hämmystitti minua suuresti. Täällä se on kuulemma enemmän kuin yleistä. Siis kaikki harrastustoiminta tapahtuu kirkkojen tiloissa. Käytettävissä oli siis kaksi salia, joista toinen oli aivan tavallinen jumppasali ja toinen luokkahuone. Vaatteet vain vaihdettiin jossakin huoneessa, joka oli jäätävän kylmä! Yhtä jäätävän kylmä oli tanssisalimme (jos sitä siksi voi kutsua..). Raahasimme tunnin aluksi tangot salin keskelle ja aloimme tanssia.

Meitä oli tunnilla ehkä seitsemän tyttöä. Ja vielä kaksi poikaakin! Tunnilla tehtiin samoja sarjoja kuin viime perjantain tunnilla. Opettaja oli paljon asiantuntevampi kuin perjantaina opettava Anita. Korjauksia tuli aika paljon ja minulle erityisesti käsien asennoista. Hän halusi käsien olevan paljon enemmän edessä ja muutenkin avonaisemmat, mihin olen tottunut. Lisäksi hän halusi, että tangolla oleva käsi olisi todella kaukana edessä. Se tuntui aika hankalalta. Hauskaa oli myös opettajan tapa vain tokaista, mikä sarja seuraavaksi tehdään, ilman näyttämättä sitä. Kaikki kyllä osasivat sarjat todella hyvin. Minulle jotkut sarjat olivat uusia ja en tiennyt olisiko minun pitänyt vain katsoa, kun muut tekevät vai yrittää tehdä muitten mukana. Valitsin jälkimmäisen, sillä muuten olisin jäätynyt saliin. Ja sitten sarjojen laskut.. Tutun kasin sijaan opettaja laski jokaiselle laskulle oman numeron. Siis jossain sarjassa mentiin jo pitkästi yli kuudessatoista. Mielenkiintoista.

Takaisin tullessa mokailin bussien vaihdossa vielä pahemmin ja olin takaisin kotona vasta kahdeksalta. Olin ollut reissussa siis yhteensä neljä tuntia yhden tunnin mittaisen balettitunnin takia. Järkeä tai ei, mutta olen menossa ensi viikolla taas uudestaan. Luulisi homman olevan nyt helpompaa, kun on edes pientä hajua siitä, mihin pitäisi oikein mennä. Kysyin opettajalta josko tanssikoululla olisi tarjolla jotakin muuta tuntia, jossa pääsisin preppaamaan tekniikkaani kunnolla. Hän sanoi, että tämä intermediate tunti, jolla juuri tällä hetkellä käyn, on juuri sitä varten. Hän hetken mietti laittaisiko minut myös grade 7:n tunnille, mutta sanoi, että jos keskityn näihin kahteen tuntiin nyt täysillä, pitäisi sen olla hyvä. Toisaalta tunnit ovat aika hintavia, joten budjetinkin kannalta voi olla parempi näin. Ja onhan minulla tosiaan myös kolmas tunti eli tämä aikasemmin mainitsemani aikuisbalettitunti.

Rekisteröidyin viimeinkin koulun viralliseksi oppilaaksi ja jälkeen päin aloin miettimään oletetaanko minunkin suorittavan RAD -kokeita tänä keväänä. En oikein tiedä, haluaisinko niitä tehdä. Toisaalta se olisi varmasti mahtava kokemus kokeilla tehdä kokeita, jos opettaja ajattelee minun läpäisevän ne. Mitäs te ajattelette? Tekisittekö kokeet, jos saisitte siihen mahdollisuuden?

Pahoittelen ylipitkiä postauksia.. Onnittelut, jos joku jaksoi lukaista loppuun asti :).

Kuvat weheartit

11 kommenttia:

  1. Tee ihmeessä se koe, jos saat mahdollisuuden ja opettaja puoltaa! :) Ja sit tietty raportoit meille tarkkaan kaiken :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kannustuksesta! Ja juu teen varmasti tarkan rapontoinnin, jos kokeita joskus oikeasti pääsen tekemään! :D

      Poista
  2. Ooi, tulee niin mieleen oma vaihtoaikani Hollannissa. Tuo julkisilla kulkemisen epävarmuus on niin tuttua. :)

    Ehdottomasti tekisin kokeet, jos olisi mahdollisuus. Siitä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Etenkin, jos aiot opiskelemaan tanssia, niin sinulla on sitten jo kokemusta koetilaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu julkisilla kulkeminen on kyllä hiukan jännittävää, kun paikat on vielä niin vieraita :D. Kauanko olit vaihdossa Hollannissa? Mitä pidit maasta? :)

      Hyvä pointti muuten, että kokeista voisi olla tulevaisuudessa hyötyäkin! Sitä en tullutkaan ajatelleeksi.

      Poista
    2. Olin Hollannissa, Amsterdamissa, viisi kuukautta. Pidin Amsterdamista todella paljon! Ihmiset olivat ystävällisiä ja oli niin helppoa, kun kaikki puhuivat todella hyvää englantia. Minunkin balettiope siellä oli mies ja vitsit, että oli huomaavaista, kun hän piti tunnit englanniksi minun takiani. :)

      Poista
    3. Voi Hollanti on varmasti aivan upea paikka olla vaihdossa. Ihan huippu toi sun opettaja, että piti tunnit englanniksi! :) Oliko baletin opetus sun mielestä Hollannissa jotenkin erilaista, jos vertaa Suomen opetukseen?

      Poista
  3. Ei ollut liian pitkä postaus, päinvastoin! Tuli mieleen omat seikkailut ulkomailla kun hortoilin kartta kädessä tanssikouluja etsimässä :D

    Olen samaa mieltä kuin Iepukka, Anniina ja Amanda! Tee ihmeessä ne kokeet kun sulla kerta on tilaisuus. Ja raporttia meille, niin päästään osalliseksi sun jännittävä kokemusta!

    Terkkuja täältä pakkasen keskeltä - vaikka meillä taitaa olla lämpimämmät salit kuin siellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postaus ei ollut liian pitkä. Sitä aina vain innostuu aina kirjoittelemaan, ja kun saa tekstin valmiiksi, miettii jaksaakohan kukaan lukea sitä loppuun asti ;D.

      Aion ottaa koeasian opettajan kanssa esille! Kiitti kannustuksesta kaikki :). En varmaan ensimmäiseen koetilaisuuteen pääsisi tai edes haluaisi mukaan, kun se on jo kolmen viikon päästä. En kyllä tiedä montako koetta näillä on lukukaudessa.. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin ehkä jopa pari kolmekin, jos ei jopa enemmänkin.

      Juu Suomessa osataan tuo salien lämmittäminen tosi hyvin! Ihmeesti sitä osaa taas arvostaakin, kun täällä tanssii saleissa, joissa lähes henki höyryää, kun on niin kylmä ;).

      Poista
  4. ehdottomasti teet kokeen jos mahdollista, eihän siitä todellakaan ole haittaa jos huonosti menee ja jos hyvin niin hyvältä näyttää cv:ssä yms;)

    VastaaPoista