tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulunäytöksen tunnelmia


Tämän syksyn tanssitunnit ovat nyt kahlattu läpi ja näytöksetkin meni suhteellisen kunnialla läpi. Esitys oli ensimmäinen kärkitossuilla ja meni siihen nähden aika hyvin. Näin jo videon esityksestä ja aluksi punastutti kaikki virheet, joita tuli tehtyä mutta jälkeen päin ajattelin että ehkä muut eivät niihin kiinnittääneet huomiota loppupeleissä. Ja olihan siellä joukossa sitten niitä onnistumisenkin hetkiä. Suurin juttu mihin kiinnitin huomiota oli kuitenkin se, kuinka "pehmeät" polveni olivat. Sen todellakin huomaa, jos polvet eivät ole täysin ojennettuina koko ajan. Positiivista oli taas huomata, että käytin kroppaani tosi kokonaisvaltaisesti ja käsien liikkeet näyttivät jopa aika hyviltä! Meitä kiiteltiin esityksestä paljon, sillä olimme ainoa ryhmä joka esitti klassisen variaation. Näytös kun oli todella vahvasti painottunut ainakin street- ja  jazztansseihin.

Esityksiin meni oikeastaan koko viikonloppu kenraaleineen ja valoharjoituksineen. Tällä kertaa meitä pyydettiin tekemään meikki ja hiukset itse, mutta seuraavaan näytökseen me kuulemma pääsemme sitten kampaajalle ja meikkaajalle. Minulle tuli aamalla vähän kiire nutturaa tehdessä ja tekoripsetkin meinasivat repsottaa vähän mihin suuntaan sattuu, mutta onneksi nekin saatiin kuntoon ennen esitystä. Lisäksi ompelin pukuuni viimeisiä paljetteja puoli tuntia ennen lavalle menoa. Jäi siis vähän viime tippaan valmistautuminen, heh. Oli muuten hauskaa tehdä vahva lavameikki, kun niin harvoin sitä pääsee kokeilemaan niin näyttävää meikkiä! Ihmeesti sitä pääsi balleriinatunnelmaan, kun esitysvaatteet saatiin päälle ja kun nuttura ja meikki olivat valmiina.

Me jaettiin pukuhuone vähän nuorempien balleriinojen kanssa ja voi että kun saimmekin nauraa heidän jutuilleen. Tytöt olivat aivan paniikissa jännityksestä ja kaikki heidän juttunsa olivat vain niin huvittavia. Ja olisittepa nähneet kuinka tytöt solmivat kärkitossunsa.. Ope sai pienen sätkyn, kun näki tyttöjen nauhojen menevän ainakin polvissa asti ;). Me odotettiin samojen tyttöjen kanssa kulisseihin pääsemistä ja ajattelin, että tytöt varmaan pyörtyvät ennen kuin he pääsevät lavalle, kun olivat niin kalpeita ja jännittyneen näköisiä. Mutta todella hyvin heidän esityksensä lopulta meni.

Me tanssittiin kahdessa näytöksessä. Ensimmäisessä jännitin aika paljon ja tein liikkeet vähän puoliteholla. Jännitin eniten arabesque- ja askelpiruetteja kärjillä, mutta loppujen lopuksi ne menivät esityksessä ehkä parhaiten. Toisessa näytöksessä en jännittänyt paljon, mutta vaikka kuinka yritin tsempata ja antaa itsestäni kaiken, niin koko päivän odottelu ja väsymys paistoivat vähän jo läpi. Mutta silti esitykset saatiin kunnialla läpi ja se on tärkeintä!

Nyt vain sitten joululomaa odottelemaan. Keväällä tiedossa on ainakin yksi laajempi projekti ja kevätnäytös, joista molemmat esitetään teatterilla. Tylsää tanssikevästääkään ei siis varmasti ole tulossa!

Miten teidän näytökset menivät? :)

Kuva weheartit.com

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Levis & Korea National Ballet



Levisin ja Korean kansallisbaletin yhteistyön tulos. Kaunista!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Joy Womack


Videolla 17 -vuotiaan Joy Womackin taidonnäytteitä balettitunnilta. Aivan upeaa tekniikkaa ja mikä aukikierto sekä nilkan ojennus!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Epäoleellisia huomioita balettitunneilta



1. Kukaan ei koskaan halua tehdä meidän tunnilla sarjoja ensimmäisenä. Tämän seurauksena kaikki yrittävät piiloutua toistensa taakse, kun sarjat alkavat. Mutta tosiasia vain on, että kaikki eivät millään voi olla viimeisiä ja jonkun vain on pakko olla ensimmäinen!

2. Meidän erään salin tangossa on purkkaa. Vähän ällöttävää, kun käsi joskus lipsahtaa tähän purkkakohtaan (tällä viikolla niin tapahtui ainakin kolmesti!).

3. Meidän opettaja sanoo lähes jokaisen sarjan jälkeen, että se meni tosi hyvin MUTTA voisitte korjata sitä, sitä, sitä ja sitä asiaa. Usein mietin, että mikähän se hyvä kohta siinä sarjassa mahtoi olla..

4. Joskus ihmettelen miten opettajat jaksavat katsella samoja naamoja päivästä toiseen. Tänäänkin sain kommentin, että muistathan sen, sen ja sen asian, missä toissapäivänä ja eilenkin sinua jo korjasin. Niinpä niin!

5. Kun tehdään (siis usein rämmitään) uutta sarjaa ensimmäistä kertaa läpi se ei aina mene kovin loistavasti. Tänään mietin, kuinka koomiselta baletti näyttääkään silloin, kun meno on vähän huojuvaa, suunnat vääriä ja liikket epävarmoja. Tiedättekö, mitä tarkoitan? ;)

6. Mun kärkitossut kopisee puolet kovempaa kuin muiden.


Oletteko te kiinnittäneet tunneillanne huomiota mihinkään epäoleellisuuksiin? ;)

Kuva weheartit

perjantai 7. syyskuuta 2012

Luottokamat

Olen huomannut, että baletissa tarvikkeilta vaaditaan paljon - lähes täydellisyyttä. Tossujen tulee sopia täydellisesti eikä vain melkein. Jos balettipuku kinnaa, tai on liian löysä, se jää luultavasti käyttämättä. Varmaan siksi balettikamppeita hankkiessa tulee tehtyä joskus hajaostoksiakin. Varsinkin, jos niitä tilaa ilman sovitusta. Ajattelin listata tähän ihan huvikseni balettikamppeet, jotka olen todennut parhaiten toimiviksi.
Convertible tights - Capezio
Capezion trikoot

Nämä kestävät paremmin kuin mitkään muut kokeilemani. Minulla on jonkinlainen kirous siinä, että balettitrikooni hajoavat aina jo ensimmäisellä käyttökerralla. Nämä trikoot kestivät lähes puolisen vuotta! Supplex ja lycra materiaaleina taitavat olla siis normaaleja trikoomateriaaleja kestävempiä.
Elastorib - Bloch
Blochin nauhat

Nauhat kärkitossuihin. Erityisen toimivat näistä tekee sen, että akileksen kohdalla takan on nauhoissa pieni pala kuminauhaa, joka tekee nauhoista paljon miellyttävämmät käytössä.
Skinnydips - Toesavers
Toesavers skinnydips 

Geelipehmusteet kärkitossuihin. Sopivan ohuet niin, että lattiatuntuma säilyy, mutta pehmustavat silti tarpeeksi.
Etudes - Papillon
Papillon balettipuku

Kaikin puolin hyvä baletin peruspuku. Oikeastaan paras tähän mennessä löytämäni.

Pro Elastic - Bloch
Bloch Pro Elastic

Hyvät ja toimivat luottotossut.
2007
Grishko 2007

          Mitkä ovat teidän luottokamojanne tanssissa?                                     

maanantai 3. syyskuuta 2012

Vanha tanssikoulu vs. Uusi tanssikoulu



Olen tyytyväinen uuteen kouluuni ja siellä saamaani baletin opetukseen, mutta silti yhä useammin ajatukset harhailevat siihen, mitä vanhan tanssikouluni tunneilla tällä hetkellä oikein opetellaan.. Sen tiedän, että siellä edetään lujaa ja jos haluaa pysyä siinä vauhdissa mukana, niin on annettava tunneilla aina kaikkensa (ja joskus edes se ei tunnu riittävän). Molemmissa tanssikouluissa on toisaalta hyvät ja huonot puolensa. Vanhan tanssikouluni opetus on erinomaista, mutta opettaja keskittyy liian usein vain parhaisiin tanssijoihin aikomuksena leipoa heistä tulevia ammattiballerinoja. Tämä ei tietenkään ole paha asia, mutta tarkoittaa sitä, että muut keskivertoiset (puhumattakaan keskivertoa huonommista) sitten tulevat perässä ja saavat opettajalta osakseen useimmiten vain moitteita. Toisaalta siitä ei vain pääse mihinkään, että opetus todella on hyvää ja kurinalaista.

Uuden tanssikouluni opetus on myös todella hyvää ja tunnilla opettaja keskittyy meihin kaikkiin tasapuolisesti. Silti tunneilta puuttu se jokin.. Mietin kauan mikä ihme se voi olla ja tajusin, että opettaja on ihan liian mukava! Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kaipaan sitä räyhäämistä ja niitä kirpeitä kommentteja, joita vanhalta opettajaltani sateli. Niin paljon kuin vanhan opettajani tunneilla punastelin ja häpeilin osaamattomuuttani, oli opettajan luoma osaat-tämän-tai-itket-ja-osaat  -ilmapapiiri juuri sellainen, missä minä opin parhaiten. Opin siis silloin, kun on pakko oppia. Nykyinen opettaja on niin kiltti, että huomaan antavani itselleni tunneilla armoa liiankin usein. Tiedän, että opettajani ei pitäisi olla päävastuussa oppimisestani, vaan minun itseni pitäisi huolehtia kehittymisestäni, mutta fakta on se että entinen opettajani sai minut yrittämään kovemmin.

                                

Alkaa siis kuulostaa ehkä siltä, että minun kannattaisi palata entiselle tanssikoululleni, mutta en silti taida sitä tehdä. Uudella tanssikoulullani koen ensimmäistä kertaa tämän lyhyen tanssiurani aikana olevani aivan oikeasti ja oikeutetusti osa ryhmääni. Siis olevani oikealla tasolla ja tunnilla niin itseni kuin opettajanikin mielestä. Vanhalla tanssikoulullani olin aina jotenkin irrallinen - usein lähinnä vain liian huono. Tuntuu myös kivalta, kun tunneilla saa oikeasti opettajan huomiota enemmän, eikä se ole vain parhaiden oppilaiden etuoikeus. Uudella opettajallani on todella hyvä tapa antaa kaikille oppilaille paljon pikkutarkkaa henkilökohtaista palautetta jatkuvasti niin tunnin aikana kuin sen jälkeenkin. Hän tarkastaa aina, että käytössä ovat oikeat lihakset ja säätää liikkeet millilleen oikeanlaisiksi - niinkuin pitääkin! Opetustekniikat ovat myös uusia ja raikkaita. Kaiken lisäksi tiedossa olisi koko konservatorion joulunäytös kaupunginteatterilla, josta en voi olla innostumatta jo nyt.

Kaiken kaikkiaan uudessa tanssikoulussani eikä opettajassani ole siis yhtään mitään vikaa - päinvastoin! Ja uskon, että kohta en enää edes haluaisi palata takaisin vanhalle tanssikoululleni. Olen vain ehtinyt tottua tiukempaan kuriin ja siihen, että tunnilla tehdään asioita nopeaan tahtiin ihan kuin hengen hädässä. Enkä vain voi sille mitään, että joskus kaipaan niitä balettisalissa kaikuvia kirpeitä kommentteja ja opettajan päivittelyä siitä, mitä on tehnyt ansaitakseen luokallisen tällaisia osaamattomia balettioppilaita... Uskoskaa tai älkää, mutta se motivoi yrittämään kovemmin.

Millaisia teidän tanssiopettajanne ovat? Millainen opetustyyli sopii teille parhaiten? Mikä teidät motivoi oppimaan ja yrittämään kovemmin?

  

Kuvat weheartit

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Uutta ja inspiroivaa


Uusi tanssikouluni on tuonut baletin opiskeluun ihan uusia tuulia. Tuleva vuosi vaikuttaa enemmän kuin mielenkiintoiselta! Luvassa olisi joulunäytös, näytös oikean orkesterin kanssa joulun jälkeen, mahdollisuus luoda oma koreografia ja esittää se, yritystä päästä mukaan arktisiin askeleisiin ja vaikka mitä muuta! Kaikkea sellaista, mihin en viime vuonna olisi voinut vielä edes kuvitellani pääseväni mukaan. Uusi opettaja ja tunnit ovat kivoja ja tasokin on juuri oikea. Meitä oppilaita on tunnilla vain kuusi, joten opettaja ehtii korjaamaan tekemisiämme paljon. 

Tuleva lukujärjestykseni näyttää siis tältä:

Ma: baletti perus 75min
Ti: baletti jatko 75min
Ke: vapaa
To: baletti jatko 75min, koreografia 90min
Pe: vapaa
La: baletti perus75min

Tekniikkatunnit eivät eroa vanhan tanssikouluni tunneista, mutta koreografiatunti on ihan uutta ja inspiroivaa. Tunneilla tehdään esimerkiksi improharjoituksia, kehonhuoltoa, katsotaan videoita eri baletin variaatioista, treenataan variaatioita sekä esityksiä ja tehdään lisäksi omia koreografioita. Koreoryhmä on siis tarkoitettu esiintymistreenejä varten, mutta myös muut ryhmät esiintyvät. Olin aluksi huolissani siitä, ehdittäisiinkö tekniikkatunneilla treenata kunnolla tekniikkaa. Siis jos esiintymisiä on paljon, että kaikki aika ei menisi näytöksiä varten treenaamiseen. Onneksi esitykset on kuitenkin hajautettu todella hyvin niin, että jokainen ryhmä ei esiinny jokaisessa näytöksessä. Tällöin näytös- sekä tekniikkatreeneille jää molemmille sopivasti aikaa.

Pakko myöntää, että minulla on pieni kaipuu vanhaan tanssikouluuni, jossa opettaja pitää tunneilla tiukan kurin ja tahdin. Minua huvitti tänään esimerkiksi se, että uusi opettajani kysyi meiltä, että jaksaisimmeko tehdä erään sarjan vielä kerran uudelleen. Edellinen opettajani ei paljon tuollaisia kysymyksiä kysellyt. Olen miettinyt näitä vanhan ja uuden tanssikouluni eroavaisuuksia aika paljonkin ja ajattelin kirjoittaa siitä ihan oman postauksen lähiaikoina. Katsotaan, mitä siitä siitä sitten syntyy!

Ps. Pääsin viime viikonloppuna tossukaupoille ja mukaan tarttuivat (ylikalliit, mutta toivottavasti sen arvoiset) Gaynor Mindenit. Niistäkin juttua myöhemmin!

Kuva weheartit.com

tiistai 21. elokuuta 2012

Uudet tossut

Syksyn kunniaksi ajattelin hankkia uudet pehmeät tossut. Vanhat ovat nimittäin jo niin rikkinäiset, että niissä on enemmän reikiä kuin kangasta - hyvä kun niitä edes tossuiksi enää tunnistaa! Minun ehdoton lempitossuni tähän mennessä on ollut Blochin Pro Elastic -malli. Tossu istuu parhaiten jalkaani ja tykkään myös siitä, että tossujen kuminauhat ovat jo valmiiksi ommeltuina. Sopii hyvin tällaiselle laiskalle ompelijalle. Tilaan tossuni Porsellin verkkokaupasta, josta ne saa huomattavasti halvemmalla. Laitan  tilaukseen aina kaksi paria kerrallaan, joten postimaksutkaan eivät pääse kirpaisemaan niin pahasti.


Pro Elastic - Bloch
Bloch Pro Elastic, Porselli n. 12,6e
Bloch elastosplit, Dancedirect n. 16.5e
Pro 1 - Sansha
Sansha Pro1, Porselli n. 14.7e

Vaikka Pro Elastic sopii minulle tosi hyvin, olisi silti kiva kokeilla muitakin malleja (ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella?). Ensimmäisenä mieleen tuli Blochin Elastosplit, josta olen kuullut todella paljon hyvää. Toinen vaihtoehto olisi Sanshan Pro1. Sanshaa en vain voi tilata netistä, sillä en tiedä mikä koko ja malli minulle sopisi. Sitä pitäisi päästä sovittamaan siis jonnekin balettiliikkeeseen.

Onko teillä ollut näitä tossuja käytössä? Mikä on teidän lempitossunne?

lauantai 18. elokuuta 2012

Tanssia taas!

Kuva weheartit

Hiuslakan tuoksua, hiusten nutturalle vääntämistä, päivittelyä rikkinäisistä balettitrikoista, uusia treenivaatteita, jälleennäkemisiä kesän jälkeen, uusia kasvoja, lukujärjestysten vertailua.. Minulla oli tällä viikolla ihan sellainen olo kuin olisin saapunut kotiin pitkän ajan poissaolon jälkeen. Tanssitunnit ovat taas alkaneet!

Syksy tuli niin salakavalasti, että siihen ei ehtinyt valmistautua henkisesti lähes ollenkaan. Tanssitunnit alkoivat ja minulla ei ole vieläkään valmista tanssilukkaria. En siis oikein vieläkään tiedä, miltä tanssisyksyni tulee näyttämään. Tämän viikon, olen toilaillut vanhalla tanssikoulullani ihan urakalla eri tasoisia tunteja kokeillen, jotta löytäisin sen the tunnin itselleni. Otan siis vanhalta tanssikoultani yhden tunnin konservatorion tuntien lisäksi. Kaiken huipennus tällä viikolla oli opettajani suosittelema jatkotason baletti. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin pysyin tunnilla perässä, mutta jatkotaso vielä jääköön odottamaan joitakin vuosia.. Onnistuin kuitenkin lopulta löytämään sopivan tasoisen tunnin itselleni niin, että minä ja myös opettajani olimme molemmat tyytyväisiä valintaan. Hyvä juttu siis! Ensi viikolla aloitan tunnit siis myös konservatoriolla.

Luonnostelma tanssiviikostani näyttää tältä:

Ma: Baletti 75min
Ti: Baletti 75min
Ke: vapaa
To: Baletti 75min
Pe: vapaa
La: Baletti 75min

(+ koreografia 90min?)

En tiedä miksi, mutta neljä balettituntia kuulostaa jotenkin vähältä. Haluisin saada lukujärjestykseeni lisättyä vielä ainakin jazzin, mutta en tiedä saanko sitä rahallisesti ja ajallisesti sopimaan millään viikkooni tällä hetkellä. Ehkäpä sitten joulun jälkeen! Toisaalta viime vuonna aloitin kahdeksalla tunnilla, mutta loppu syksystä kävin enää kuudella tunnilla. Niistä tunneista viisi olivat balettia, joten loppujen lopuksi määrä on lähes sama kuin viime vuonna. Eli aihetta paniikkiin ei pitäisi olla ;).

Miten teidän tanssitunnit ovat lähteneet käyntiin? Onko teidän tanssisyksyssänne jotain uutta ja ihmeellistä vai jatkuuko kaikki tuttuna ja turvallisena? :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Royal Ballet cosmetics


Royal Ballet Cosmetics - Royal Ballet shower cream
Royal Ballet, suihkugeeli, kuva täältä
Royal Ballet body conditioner - Royal Ballet Cosmetics
Royal Ballet, kosteusvoide, kuva täältä

Bongasin tänään Porsellin sivuilta Royal Balletin ihonhoitosarjan ballerinoille (tai miksei ihan kenelle vaan?). Ja nyt on pakko sanoa, että en osaa millään päättää onko se cool juttu vai ei. Ensimmäisenä mieleen juolahti, että juttu taitaa olla pienehköä rahastusta, vai? Hankala mennä sanomaan ennen kuin kokeilee. Olisihan se ihan piristävää, että suihkussa komeilisivat perus Nivean purkkien sijaan tyylikkäitä Royal Balletin logolla varustettuja puteleita.. Hinnan puolesta voi vain olla, että pysyttelen tutussa ja turvallisessa Niveassa ;).       

Mitäs mieltä te olette?                                             

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Versatile Blogger Award

                     
Tässä blogissa en aiemmin olekaan julkaissut mitään blogihaasteita. Kun Eevi minulle sitten blogihaasteen antoi, niin päätin vastata siihen. Eli kiitos siis sinulle Eevi! :)

1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Ilmoita heidän nimeämisestään heidän blogeissaan
3. kerro 7 faktaa itsestäsi
4. kiitä bloggaajaa/bloggaajia jotka nimesivät sinut
5. Lisää the versatile blogger award -kuva postaukseesi

Faktat:
  1. Olen todella hajamielinen ja mun elämä on lähinnä valtavaa sekamelskaa. Käytännössä se näkyy siinä, että olen aina joka paikasta myöhässä, mun tavarat on aina hukassa ja unohtelen asioita, vaikka kuinka yritän olla asialla. Saan balettiopetkin pyörittelemään päätään, kun tossut ja muut tarvikkeet jäävät aina vahingossa kotiin..
  2. Tykkään perheestäni ja ystävistäni ihan valtavasti!
  3. Oon enemmän kesäihminen, mutta sen jälkeen kun muutin maalta kaupunkiin myös syksystä on tullut jotenkin viehättävämpi vuodenaika.
  4. Arvostan koulutusta, mutta vihaan opiskelua.
  5. Mun lempivärejä ovat valkoinen ja ruskea.
  6. Rakastan matkustelua ja tähän mennessä olen päässyt käymään 10:ssä eri maassa ja viikon päästä matkustan (ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle) Afrikkaan.
  7. Joskus teen koulujuttuja kärkitossut jalassa ihan vaan huvikseen. Siitä tulee jotenkin kiva fiilis!

    Ja sitten laitan haasteen eteenpäin seuraaville tyypeille: Anniina, Janita, Niniane, iepukka, Chandra,  Amanda. Siinä ei nyt ihan viittätoista tyyppiä ole, mutta melkein puolet ainakin. Eiköhän se riitä! :)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Bolshoin arkea

- Edessä on työnhaku - joka merkitsee kovaa kilpailua muiden ballerinojen kans
Kuva täältä
            
5.1.2012 Ilmestynyt artikkeli Helsingin Uutisissa, joka kertoo Pauliina Pakarisen arjesta Bolshoin balettikoulussa. Suosittelen!

Artikkelin löydät täältä

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Balettitunti, mitä siellä oikein tehdään?


                                                        Tumblr


                                                      Kuva täältä

Kaverini, jotka eivät balettia ole koskaan tanssineet, kyselevät usein että mitä balettitunnilla oikeasti tehdään ja miten se voi olla niin hauskaa, että jaksan käydä niin monella tunnilla viikossa treenaamassa. Lisäksi heitä ihmetyttää, miten baletti voi olla niin kivaa, että sen takia sanoo EI niin monelle muulle asialle elämässään.

"En mä tänään pääse, kun mulla on baletti.."
"Moneltako se alkaa, kun mun treenit loppuu kasilta?"
"Meillä on ylimääräset näytöstreenit sillon ja sillon, mutta tuun sen jälkeen jos ehdin!"

Tuttua, vai mitä?

Niin, että mitä siellä balettitunnilla sitten oikein tehdään? Balettitunnin kaava on aina lähes poikkeuksetta sama eli tunti lähtee liikkeelle pienemmistä lämmittelevistä ja liikkeistä. Nämä sarjat valmistavat esimerkiksi lopputunnin suuria hyppyjä varten. Tunti aloitetaan tangon ääressä yleensä plie -sarjalla. Sitä seuraa esimerkiksi tendu, jete, round de jambe, fondue, develope ja grand battement sarjat. Ja ei hätää, jos nuo nimet eivät kuulosta tutulta.. Niitä alkaa kyllä sitten muistamaan ajan kanssa ihan varmasti! Ja vinkkinä tähän väliin, että Youtube on ihan mahtava paikka kerrata erilaisia liikkeitä ja niiden nimiä.

Tangon jälkeen siirrytään sitten keskilattialle ja tehdään sarjoja, jotka voi sisältää erilaisia hyppyjä, piruetteja ja pitempiä koreografioita. Alkeistunilla treenataan luonnollisesti alkeita ja perusteita. Edistyneempien tunneilla sarjat ovat taas pitempiä ja haastavempia. Eli ensimmäistä kertaa alkeistunnille mennessä keneltäkään ei oleteta mitään valmiita taitoja, että rohkeasti vain kokeilemaan, jos vähänkin kiinnostaa!

Ja monet tuntuvat miettivän, että mitä tunnille kannattaa pukea päälle tai että pitäisikö ensimmäisellä tunnilla olla jo täysi balettivarustus hankittuna. Ei tarvi! Riittää, että opettaja näkee kehon linjaukset, joten ensimmäiselle tunnille voi pukea vaikka legginsit ja t-paidan. Sukkia voi käyttää tossujen sijasta. Eli ihan rauhassa voi kokeilla tykkääkö lajista, ja alkaa sitten tekemään varuste hankintoja - jos niitä haluaa tehdä. Jos tanssikoulullasi on erityinen pukukoodi, niin sitä tietenkin sitten kannattaa kunnioittaa. Tunnille kannattaa ja oikeastaan pitää laittaa hiukset kiinni ja ottaa korut yms. pois. Täydellistä balettinutturaakaan ei alkeistunneilla tarvi yrittää värkätä. Mukaan kannattaa ottaa vesipullo, sillä tunnit saattavat olla aika rankkoja.

Baletti ei siis ole mitään tähtitiedettä, vaan lähinnä tiukkaa treeniä ja toistoa toiston perään. Ei kannata säikähtää, jos aluksi tuntuu siltä, että juttu ei suju. Oma opettajani sanoi minulle silloin kun baletin aloitin, että ensimmäiset puoli vuotta saattavat tuntua hankalilta, mutta sen jälkeen juttu lähtee sujumaan jo paremmin. Se tuntui todella lohdulliselta ja allekirjoitan itse väitteen myös. Ensimmäisen lukukauden jälkeen juttu tosiaankin helpottuu! Ja pienenä varoituksen sanana tähän loppuun, että baletti saattaa koukuttaa aika pahasti...

Tsemppiä kaikille niin aloittelijoille kuin ammattilaisillekin! Kysykää rohkeasti aiheesta tai aiheen vierestä, jos jotakin on vielä mielessä :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Viimeisen kerran (ihan oikeasti): RAD -balettia

Kuva täältä

Ajattelin tehdä vielä viimeisen kokoavan analyysin tästä RAD -baletista. Näitä on ollut jo tosi monta, että toivottavasti ette ole jo aivan kyllästyneitä aiheeseen! Jos olette, niin älkää huoliko, tämän pitäisi olla viimeinen kirjoitus tästä aiheesta ;). Aloin vain itse pohtimaan näin jälkikäteen vielä tuota RAD -balettia kokonaisuudessaan ja siksi tein vielä tälläisen kokoavan tekstin aiheesta. Aluksi ajattelin kirjoittaa tämän tekstin enemmänkin vertailuksi vaganova baletin ja royalin välillä, mutta siitä ei oikein meinannut tulla mitään. Varmaankin siksi, että en tiedä aiheesta tarpeeksi ja lisäksi koulukuntia on loppujen lopuksi aika hankala vertailla keskenään. Molemmissa kun on hyvät ja huonot puolensa ja lisäksi ne yksinkertaisesti vain ovat erilaisia. Ehdin tanssimaan vain yhdessä RAD -balettikoulussa, joten kokemukseni siis luonnollisesti rajoittuvat vain tämän yhden koulun opetukseen. Mutta tässä kuitenkin joitakin päähuomioita omilta tunneiltani:

  • Ennalta määrätyt opetussuunnitelmat. Balettiopettajat eivät paljon pääse sooloilemaan, kun kaikki sarjat ja harjoitukset musiikkia myöten ovat ennalta määrättyjä. Minunkin opettajani "lunttasivat" sarjoja useaan otteeseen opettajan oppaasta tuntien aikana, jos he eivät olleet täysin varmoja jostakin.
  • Helpohkot sarjat, jotka pyritään hiomaan mahdollisimma täydellisiksi tasokokeisiin.
  • Univormut. Eli siis tiukka pukukoodi. Hauska juttu on balettipuvun päällävyötäröllä pidettävä kuminauha. Meillä tunneilla pukukoodina oli musta (tai tummansininen) balettipuku sekä vaaleanpunaiset trikoot. Lisäksi vaatimuksena oli demipointe tossut, joista minä sain kuitenkin erityisvapautuksen.
  • Oikea tanssiasento on kaiken a ja o. Ylävartaloa kallistetaan todella paljon etukenoon ja käsien asennot ovat myös avoimempia ja eteenpäin kurottavampia.
  • Eri asioiden arvostus. Venyvyys ja se kuka nostaa jalan korkeimmalle tuntuu olevan aivan toissijaisia juttuja. Opettajat eivät sanallakaan koko lukukauden aikana kehottaneet meitä venyttelemään, tekemään lihaskuntoa tai muuta oheistreeniä.Suomen balettikoulussani meitä patistetaan siihen jokaisella tunnilla. Tytöt eivät edes lämmitelleet ennen tuntia, vaikka sali oli talvella jäätävän kylmä.
  • Vahva ilmaisu. Jokainen sarja tanssitaan läpi todella eläytyen ja vahvasti ilmaisten.
  • Ei kevätnäytöksiä tai muitakaan esiintymisiä. Kaikki aika meni kokeisiin treenaamista varten. Toisaalta ymmärrän tämän, sillä kaikkia haluavat menestyä kokeissaan ja edistyä tasolta toiselle mahdollisimman nopeasti.
  • Huono "kuri". Tämä on vähän hassu juttu, kun kyseessä oli kuitenkin tunti, jossa keski-ikä oli noin 17 -vuotta. Siis ihan sellaisia perusjuttuja, kuten että tunnit alkavat ajoissa, kaikilla on hiukset kiinni (että opettajan ei tarvi huomauttaa siitä jokaisella tunnilla), opettajaa kuunnellaan ja että kärkitossuja ei sidota kiinni vähintään 10 minuuttia! Kaikki tapahtui muutenkin todella hitaasti ja 60 minuutin tunnista tuntui kuluvan aikaa niin paljon muuhunkin kuin tanssiin. Opettajakin aloitti tunnin usein 10 minuuttia myöhässä. Jännä juttu, että ennen tänne tuloani valitin tuntieni kurinalaisuudesta, mutta täällä ollessani oikeastaan kaipasin sitä. 
  • Karakteri ja free movement studies kuuluvat jokaisen perustasoa suorittavan balettilaisen lukkariin. Jälkimmäinen vapaa tanssiosuus ei minun mielestäni niin vapaata ole, sillä siihen kuuluu valmiin koreografian esittäminen, johon sisältyy silkkiliinojen heiluttelua klassiseen musiikkiin. Tanssikaverini itse kuvailivat sitä lyyriseksi baletiksi. Vocational tasolla treenataan kuitenkin enää vain pelkkää balettitekniikkaa.

                               

Ihan huvikseni juuri googletin löytyisikö Suomestakin RAD -baletin opetusta, enkä ainakaan äkkiseltään löytänyt mitään. Ajattelisi edes Helsingistä löytyvän pari kyseistä balettikoulua..? Jännä juttu olisi, jos ei löytyisi!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kesää ja balettia


                            


Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! En ole aikoihin ehtinyt tänne kirjoittamaan edes paria sanaa, kun elämä on ollut sellaista pyöritystä siitä lähtien, kun vaihdostani palasin tänne Suomeen. Ensinnäkin kesätyöt vievät kaiken aikani. Lisäksi on ollut paljon muitakin isompia ja pienempiä juttuja elämässä, jotka ovat vieneet voimia ja myös ajatuksia aika kauas tanssimisesta. Mutta eiköhän tämä tästä! En ole kuitenkaan unohtanut tätä blogia missään välissä ja tänään olikin ihan pakko päästä kirjoittamaan tänne jotakin. Kaiken keskellä olen kuitenkin käynyt kerran viikossa tunnin mittaisella balettitunnilla. Ne ovat olleet ihan mahtavia, vaikka olenkin ollu työpäivien jälkeen aivan puhki ja energia on ollut tunneilla aika vähissä. Muutenkin kunto on päässyt laskemaan, kun en paljon ole jaksanut urheilla viime aikoina. Pilateksessa olen käynyt kerran viikossa ja se onkin ollut ihanan rentouttavaa! Niitä tunteja olisi kiva jatkaa myös syksyllä, jos vain aika- ja rahatilanne antavat periksi. Ajattelin kokeilla myös joogaa ensi viikolla.

Minua jännitti ihan mielettömästi mennä balettitunneille, joilla kävin nyt kesällä, sillä opettaja, kaupunki, sali, muut tunnilla olevat henkilöt ja oikeastaan ihan kaikki muukin oli uutta. Mutta siitä selvittiin ja opettaja osoittautui todella hyväksi ja mukavaksi! Hän luuli minun tanssineen nuorempana pitkään ja nyt palailevan balettiharrastuksen pariin tauon jälkeen. En tiedä olisiko siitä pitänyt olla imarreltu vai ei. Riippuu kai kuinka asian ajattelee. Näytin siis ehkä repsahtaneelta balettitanssijalta tai vaihtoehtoisesta vanhalta konkarilta? ;) Toivottavasti jälkimmäiseltä, hehe.

Tunnilla tehtiin ihan perustekniikkaa, mutta mikä minua eniten ihmetytti oli se, että koko tunti keskittyi tankotekniikkaan. No, tulipa ainakin treenattua edes jotain. Eilen oli siis viimeinen balettituntini tänä kesänä ja seuraava tunti on sitten elokuun puolessa välissä. Sen tajusin, että syksyllä tunneille meneminen tulee olemaan mielettömän raskasta. En meinannut nytkään jaksaa tehdä 60 minuutin tuntia kokonaan täysillä. En halua edes ajatella, mikä tilanne on puolentoista kuukauden jälkeen. Pitäisiköhän tästä raahautua vaikka lenkille..?

Niin ja voin teillekin kertoa, että hain huvikseni konservatoriolle baletin harrastusryhmään (en edes tiedä miksi, sillä pidän nykyisestä tanssikoulustani todella paljon) ja minut sijoitettiin baletin korkeimman tason ryhmään. Lisäksi harkinnassa on kohdallani baletin esitysryhmä. Nyt on tainnut lipsahtaa pieni arviointivirhe. En nimittäin taida tulla siellä pärjäämään. Tekisi mieli jättää paikka ottamatta vastaan tai ainakin pyytää suoralta kädeltä kokeilemattakin siirto ainakin yhden tason alempaan ryhmään. Toisaalta pitäisikö vaan pitää pää kylmänä ja kokeilla? ;) Mutta kuinkas sitten kävisi entiselle tanssikoululleni..?

                            


Niin ja olen viime aikoina saanut ihania kommentteja teiltä tämän blogin lukijoilta. Kiitos tosi paljon! Tosi mukavaa, kun niitä jaksatte kirjoitella.

Hauskoja kesäpäiviä! :)

Kuvat wehearit

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä!




Viimeinen balettitunti oli torstaina. Oli aika sanoa haikeat hyvästit balettikavereiden kanssa ja minun balettiopettajanikin ihan herkistyi! Tuntuu niiiiiiin surulliselta lähteä. Mutta toisaalta se kertoo siitä, että vaihto-oppilaana viettämäni aika on ollut onnistunut niin baletin kuin muidenkin juttujen osalta. En mennyt tunneille enää tänään. Meillä oli niin hauska päivä kavereiden kanssa, että päätin lintsata viimeisiltä ei RAD -tunneiltani eli tältä taidekeskuksen jatkotason aikuisbalettitunnilta. Olisihan sillekin opettajalle ja muille tunnilla oleville tyypeille ollut mukavaa sanoa hyvästit (varsinkaan, kun he eivät tienneet milloin lähden), mutta ajattelin lähettää opettajalle vielä sähköpostia ja kiittää häntä tunneista. Hän sentään antoi minun käydä niillä täysin ilmaitteeksi ja oli muuten eri hyvä opettaja.

Mieli on aika haikea, mutta onneksi kuitenkin helpottaa tieto siitä, että N-Y-T alkoi kesäloma!

Kuva weheartit

perjantai 25. toukokuuta 2012

Ballet and fashion

Näyttää sitä, että balettia on viime aikoina vilahdellut mainoksissa ja vielä tarkemmin huippumuodin aiheena entistä enemmän. Tai luultavasti olen kiinnittänyt siihen vain tavallista enenmmän huomiota ;). Tällaista balettiaiheista mainostamista tuntuu olevan kahdenlaista. Toiset kuvat vaikuttavat olevan sellaisia, jossa baletista mitään tietämätön malli yrittää saada aikaan jotain balettimaista ja lopputulos ei aina ole ihan niin hurmaava kuin se ajatuksen tasolla voisi olla.. Mutta onneksi sellaisiakin kuvia löytyy, joissa poseeraakin ihan oikeita balleriinoja. Tässä muutamia esimerkkejä:

Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä

torstai 24. toukokuuta 2012

Inspiraatiota myöhäisille baletin aloittajille!


                              Jos tämä ei inspiroi, niin ei sitten mikään! ;)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Niin ihana balettikevät!



Pari balettituntia enää jäljellä ja aika monta jo takana. Tämä kevät kuluu hirmu nopeaa ja alkaa olemaan aika haikea olo. En vieläkään voi uskoa asuneeni yhden yhden lukukauden ulkomailla ja vielä vähemmän voin uskoa sen olevan ohi viikon päästä. Kotiin on kiva palata, mutta tästäkin paikasta on ehtinyt tulemaan jo toinen koti!

Syksyllä olin vielä niin huolissani siitä, että jäisin Suomen balettikavereista jälkeen ja joutuisin kertaamaan joitakin balettiluokkia uudestaan. Nyt en ole asiasta enää niin huolissani (toki hieman), vaikka olen entistä varmempi siitä, että niin joudun luultavasti tekemään. Täällä ollessani olen oppinut ihan valtavasti uusia asioita ja vaikka en enää pysyisikään entisen balettiryhmäni tahdissa Suomessa, ei täällä opitut taidot ole millään tavalla menneet hukkaan. Olen pohtinut asiaa ja tulin siihen tulokseen, että oli oikeastaan vain hyvä asia hiljentää vähän tahtia, koska Suomen tunneilla mentiin viime syksynä aika lujaa - ehkä jopa vähän liian lujaa. Täällä ollessani esimerkiksi tanssiosentoni on parantunut huomattavasti, vaikka siitä aluksi opettajan kanssa olikin vähän erimielisyyttä. Pitää nyt vain odottaa kiltisti ensi syksyyn ja katsoa, mille tunnille minut oikein sijoitetaan.

Opin siis paljon uusia asioita baletista. Ja kovin erilaisia kuin olisin Suomessa oppinut. Opettaja sanoi kuitenkin ylpeänä viime tunnilla, että kuulemma sittenkin muokattua minusta kunnon royal balettilaisen näin lyhyessä ajassa. Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Toivottavasti jotakin hyvää ;). Itse en ole huomannut muutosta kuin siinä, että loppukeväästä olen muiden tyttöjen tavoin käyttänyt pelkkää balettipukua ja trikoita tunnilla. Ja uskokaan tai älkää, ei se ole ollenkaan kamalaa. Olin tuosta lausahduksesta kuitenkin aika iloinen, kun opettaja on leikillään nimitellyt minua koko lukukauden ajan "vaganova tytöksi". Opettaja sanoi mulle myös, että olisin pärjännyt kokeessa hyvin, jos sen olisin päässyt tekemään (muut tekevät sen syksyllä). Jään kaipaamaan näitä kolme opettajaani todella paljon! Tähän väliin on tosin pakko mainita, että vanhinta "pääopettajaani" jään kaipaamaan ehkä pikkuisen muita vähemmän. Hänen sarkastinen ja tympeä opetustyylinsä alkoi hiljalleen jo ärsyttää näin loppu keväästä..

Ja sitten kaikki uudet ystävät. Ihan mahtavaa, miten nämä balettitytöt täällä ottivat tällaisen huonosti englantia puhuvan vähän hukassa olevan suomalaistytön joukkoonsa niin hyvin ja meistä on tässä lyhyessä ajassa ehtinyt tulemaan jo ystäviä. Kerroin heille, että ensi viikon tunti olisi viimeiseni ja siitä seurasi keskustelu siitä, miten he saisivat minut pidettyä maassa vielä pitempään. Heitä tulee varmasti ikävä!

Eli kevään balettisaldo:
  • Kolme uutta balettiopettajaa
  • Uusia opittuja asioita
  • Löysin uudet paljon paremmin sopivat kärkitossut (joskaan ei vielä täydelliset)
  • Vanhojen asioiden kertausta ja varmistusta
  • Uusia ihania ystäviä
  • Läjä uusia kokemuksia
Kuulostaa aika hyvältä, vai mitä?

Ja kesällä minulla olisi tiedossa balettitunti kerran viikossa kesäkuun ajan. Works for me! Ainakin se on parempi kuin viime kesän täysi tanssittomuus. Syksystä tiedän ainakin sen verran, että tarkoitus on palata vanhaan tanssikouluuni, mutta suunnitelmissa on ehkä jotain muutakin. Mutta ennen sitä eletään ja nautitaan tulevasta kesästä!

Oliko teillä kiva tanssikevät? Millaisia suunnitelmia teillä on kesälle?

Kuva weheartit

lauantai 19. toukokuuta 2012

A Streetcar


                         


Kävin siis keskiviikkona katsomassa baletin nimeltään Streetcar named desire. Se oli mahtava sekoitus balettia, jazzia ja draamaa. Minä ja neljä kaveriani, jotka lopulta kanssani balettiin lähtivät, olimme aivan myytyjä! Baletti on saanut hyviä arvosteluja ja kaikki kaverini tanssikoulustani, jotka baletin myöskin näkivät, pitivät siitä todella paljon. Companylla on aikomuksena viedä kyseinen baletti myös kansainvälisille lavoille, että jos teillä on joskus mahdollisuus käydä se katsomassa, niin suosittelen lämpimästi. Scottish ballet on lisännyt videoita Youtubeen ja laitoinkin niistä kaksi tähän. Ensimmäinen on siis baletin traileri ja toinen enemmänkin behind the scenes materiaalia. Enjoy!

Tänään menimme kolmen kaverini kanssa katsomaan companyn aamutuntia. Olin niin innoissani, että en tiedä miten päin olisin oopperalle hoippunut. Oopperalle päästessäni meille kerrottiin, että ihan meitä varten aamutunti aloitetaan tavallista aikasemmin eli tunti kestäisikin 90 minuuttia. Olin onneni kukkuloilla, mutta kuinkas kävikään.. Companyn tiedottaja halusi pitää meille PIENEN alkupuheen ja luennoi aiheesta ja aiheen vierestä ainakin tunnin!!!! Minä vilkuilin kelloa, kiemurtelin tuolillani ja mieleni teki koko ajan huomauttaa, että koska kaikki paikalla olijat olivat jo baletin nähneet niin, eikö nyt vain mennä katsomaan sitä tuntia, jonka takia me tänne olemme tulleetkin!! Siinä vaiheessa, kun tuntia oli jäljellä enää 20 minuuttia, ja tiedottaja alkoi esittelemään tanssijoiden pukuja, minä kohteliaasti kysäisin että voisimmeko viimeinkin päästä näkemään edes lopun aamutunnista. Niin tiedottaja niskojaan nakellen johdatti meidät katsomoon ja ehdimme nähdä petit ja grand allegrot sekä piruettiosuuden. Ja siinä se! Sen 15 minuuttia, mitä tunnin lopusta näin, oli aivan mahtavaa katseltavaa, mutta vieläkin harmittaa niin paljon, että emme koko tuntia päässeet näkemään. No, ehkä pääsen siitä vielä joskus ohi.. Ehkä!

Ja ehkä hieman harmitusta helpottaa myös se, että balettityttöjen kanssa olisi suunnitteilla käydä ensi lauantaina katsomassa Sleeping beauty European ballet companyn esittämänä.. ;) Toivottavasti tämä suunnitelma toteutuu!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Oh Shank!



Tarkotuksena olisi ostaa (taas!) uudet kärkitossut. Entiset ovat vielä onneksi kunnossa, mutta päätin hankkia vielä ennen Suomeen tuloani kakkosparin kolmesta syystä. Ensinnäkin siksi, että tossut saa täältä aika kivuttomasti. Tanssikaupan myyjä tilasi nytkin minulle sovitteille kolme erilaista tossumallia. Suomessa tossukauppias taas ei halunnut tilata "erikoisempia" ,eli minun tapauksessani kapeita, kokoja kovin montaa sovitteille kun pelkäsi että ne eivät mene kovin helposti kaupaksi jos minä en niitä päättäisi ostaa. Toisekseen siksi, että tossut saa täältä aika halvalla. Ne maksavat noin 50 euroa, mutta kaupanpäälle saa nauhat, puoli metriä "läpinäkyvää" kuminauhaa sekä vielä Grishkon omat nahkapalat tossujen kärkiin. Ihan hyvä diili siis, vai mitä? Kolmannekseen tossut hankin siksi, että olen kuullut niiden kestävän pitempään, kun käyttää kahta paria yhtä aikaa. Ja ei sitten muutenkaan jää tyhjän päälle, kun nämä nykyiseni päättävät hajota.

Grishko 2007 osoittautui käytössä ihan hyväksi. Se ei ole täydellinen malli minulle, mutta toimii silti ainakin kymmenen kertaa paremmin kuin edelliset tossuni. Koko juttujen kanssa mulla oli vaikeuksia ensimmäisiä Grishkoja sovittaessa ja lopulta päädyin 6 XX medium shankilla. Kutonen on ehkä vähän liian iso, mutta viisi puoli taas liian pieni, vaikka sovittaja oli edelleen täysin vakuuttunut siitä, että se olisi täydellinen koko minulle. Ihan kiva, mutta eipä niillä kovin kauaa tanssimaan pystyisi. Ja eikö se kuitenkin ole se tarkoitus, kun kärkitossuista puhutaan ;). Sovittaja haluaa muutenkin sovittaa tossut niin napakoiksi, että kantapäähän ei jää yhtään tyhjää kangasta. Silloin tossu on hänen mukaansa tukeva. Minä taas olen kuullut, että kantapäähän pitäisi jäädä hieman ylimääräistä kangasta. Tupla X taas vaikuttaa ihan sopivalta leveydeltä. Ilman pehmusteita se on aika valtava, mutta pehmusteiden kanssa ihan hyvä. Juttu, mikä siis mietityttää vielä on shankki.. En tiedä kumman valita, medium vai hard shankin. Menen ensi viikolla sovittamaan tossuja ja toivottavasti juttu sitten selviää!



Ongelma on siis siinä, että mulla on tosi matala jalkaholvi ja aika heikot nilkat vieläkin. Johtuen siis ärsyttävästi lattajalasta, joka mulla on. Mun medium pohjaiset Grishkot tuntuu kuitenkin aika pehmeiltä ja ne on melkein loppuun kulutetut jo tämän kahden kuukauden aikana, jonka olen ne ehtinyt omistamaan. Myyjäkin ihmetteli, miten oon saanut ne sen näkösiksi niin lyhyessä ajassa maksimissaan 30 minuutin tanssilla viikossa. Siksi sovittaja olisi ilman muuta laittanut mulle hard shankin, kunnes huomasi mun nilkkaongelmat. Sanoi, että hard shankki on aika raskas työskennellä. Ei se minua haittaisi, mutta enemmänkin pohdin pystynkö edes tanssimaan kärkitossuilla, joissa olisi kova shankki, vai keikkuisinko puolikärjellä koko ajan.

Oudointa tuossa nilkkojen heikkoudessa on, että oikeastaan ongelma on vain oikeassa jalassa. Vasen onkin paljon vahvempi ja ihan ok. Sovittaja sanoi kuitenkin aika hyvän pointin, että ongelma saattaa olla huonossa tekniikassa. Ehkä tietämättäni hieman feikkaan oikealla jalalla tehdessäni, enkä työskentele sillä täysillä esimerkiksi tankosarjoja tehdessä. Kumma juttu, mutta hyvin paljon mahdollista! Päätin aloittaa nyt tehojumpan vahvistaakseni jalkojen lihaksia. Kesän aikana olisi tarkoitus saada nilkat tai (oikeastaan nilkan) siihen kuntoon, että kärkitanssikin helpottuisi.

Ei voi muuta sanoi, kuin että oh shank! Ehkä pitäydyn tutussa medium pohjassa ja hankin tossut kovemmalla pohjalla sitten jos ja kun nilkkani ovat saaneet lisää vahvuutta.

Onko teillä kovempi vai pehmeämpi pohja tossuissane? Toimiiko se teillä hyvin? Onko kenelläkään mitään vinkkejä aiheeseen?

Kuvat weheartit

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Esmeralda variaatio


Olen ehdottomasti löytänyt toisen lempivariaation Odetten rinnalle ja se on Esmeralda variaatio. Innoistuin siitä, kun näiden brittityttöjen kanssa yritimme muistella ennen viime torstain balettia, että missä variaatiossa tanssija heittelee jalkaa ylikorkealle ja käyttää upeasti tampuriinia. Kotiin päästyäni välähti, että Esmeralda se tietenkin on ja lumoutuneena katselin siitää eri versioita youtubesta koko illan! Ajatelkaapa, että tässä videolla variaation esittää vasta 13 -vuotias tyttö..

lauantai 5. toukokuuta 2012

Allegro sanastoa

Allegro sanastoa havainnollistavien videoiden kanssa, jihuu!


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Streetcar named desire

Kuva täältä

Kuva täältä
Tämä tyttö pääsee katsomaan kahden viikon päästä balettia, jihuu! Skottilainen balettiseurue on kiertueella esittäen Streetcar named desire nykybalettiaan ja kahden viikon päästä eksyy myös tänne Grand Opera Houselle. Esityksiä on yhteensä neljänä iltana. Menin tänään innoissani ostamaan lippua ja lipputoimiston tätiä nauratti, kun hän kysyi minulta mille päivälle haluaisin lipun varata, ja sai minulta vastauksen: "Sille, mikä on kaikista halvin!". Minulle vakuuteltiin, että paras vaihtoehto on tulla 90 minuuttia ennen esitystä paikalle, koska silloin pääsee hajapaikoille kymmenellä punnalla. Varsinkin, kun en ole saanut ketään kavereita suostuteltua mukaan (!!!), niin eipä sillä silloin ole väliä missä istun. Ja kuulemma baletit eivät ole koskaan loppuunmyytyjä täällä, joten istumapaikkojakin pitäisi riittää. Ostin kuitenkin jo lipun, joka maksoi viisi puntaa, companyn aamutunnille. Tuo aamutunti kiinnostaa minua oikeastaan ihan yhtä paljon kuin itse esitys. Siistiä päästä näkemään ammattilaisia treenaamassa! Tunnin jälkeen kuullaan myös tanssijoiden ajatuksia ja haastatteluja esityksestä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Dance Academy vs. The Center Stage

Kuva täältä

Oli pakko tehdä tästä aiheesta ihan oma postauksensa. Eli katsoin eilen The Center Stage elokuvan ja mitä pidemmälle elokuvan katsomisessa pääsin, huomasin että Australialainen Tanssiakatemia sarja on täysi tahallinen tai tahaton kopio tuosta elokuvasta! Luulen, että te muutkin, jotka kyseisen leffan ja sarjan olette nähneet, tiedätte mistä puhun.

Idea on täysin sama niin elokuvassa kuin sarjassakin. Baletticompany ottaa balettioppilaitokseensa uusia oppilaita, joista muodostuu hyvin tiivis kaveriporukka, jotka sitten tekevät kaikkea hauskaa yhdessä mitä nyt tanssitreeneiltä ehtivät. Päähenkilönä on vähän hukassa oleva teknisesti muista jäljessä oleva herttainen tyttö, joka sitten yllätys yllätys nouseekin koulun tähtioppilaaksi. Tällä päähenkilöllä on niin elokuvassa kuin sarjassakin parhaana kaverinaan ei ihan balleriinamuottiin sopiva tyttö, jolla on enemmän ongelmia asenteensa kuin tanssin kanssa. Ja sitten tietenkin löytyy myös ilkeähkö kämppis, joka on valmis tekemään baletin eteen ihan mitä vain ja joka niin sarjassa kuin elokuvassakin sairastuu syömishäiriöön. Kaiken tämän päälle voit vielä löytää tiukan opettajan, joka kuitenkin tahtoo vain kaikkea hyvää oppilailleen ja tietenkin vielä koreografin, johon päähenkilö toivottomasti rakastuu.

En tiedä ovatko yhteensattumat vain sattumia, mutta erittäin paljon samankaltaisuutta on kyllä havaittavissa! Mutta mitäpä tuosta, tykkään kyllä niin elokuvasta kuin sarjastakin! ;)


Kuva täältä

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Celebrities who do ballet

Tuli tällainen vähän erilainen postausidea kirjoittaa näyttelijä ja laulaja julkkiksista, jotka tanssivat tai ovat tanssineet balettia. On ihan hauska tarkastella sitä, miten tiukan klassisen baletin sekä pop -maailman saa yhdisteettyä toisiinsa. Kaikilla on varmasti mielessään ainakin Natalie Portman, joka uurasti useita tunteja päivässä treenatessaan Black Swan elokuvaan. Mutta tanssivia tai ennen tanssineita julkkiksia löytyy muitakin! Tässä joitakin heistä ja  jatkakaa ihmeessä listaa, jos tiedätte enemmänkin.

Audrey Hepburn

Kuva täältä


Audreylla on ilmeisesti suhteellisen vaikuttava balettihistoria. Hän harrasti balettia useita vuosia ennen siirtymistään näyttelijän uralle ja hänen kerrotaan olleen opettajansa "tähtioppilas". Audrey haaveili balleriinan urasta ja harjoitteli sitä varten tosissaan, mutta joutua luopua unelmastaan, koska ei ruumiinrakenteeltaan sopinut tanssijaksi.

Ja tässä hän tanssii balettia elokuvassa The Secret People:



Rihanna


Kuva täältä
Oli pakko tämänkin tähän laittaa! Aika moni teistä on tainnut nähdä Rihannan Umbrella musiikkivideon, jossa Rihanna tepastelee mustilla kärkitossuillaan musiikin tahtiin. Videossa vaan ei taideta näyttää kuin yksi ehkä kahden sekunnin mittainen pätkä, jossa kuvassa olisi niin Rihannan ylä- kuin alavartalokin yhtä aikaa! Voi siis olla, että Rihanna ei tanssi videolla itse ollenkaan. Yritin löytää tietoa aiheesta ja jostakin luin, että mitä ilmeisemmin Rihannalla ei ole taustallaan sen suurempaa baletin koulutusta, mutta balettitunneilla hän olisi kuulemma joskus käynyt satunnaisesti. 



                                                            Elle Fanning


Tästä nuoresta näyttelijästä tuntuu löytyvän lukuisia paparazzi kuvia, joissa hän poistuu tanssikoulultaan täydessä balettivarustuksessa.

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä


                                                           Ashlee Simpson

Näyttelijä/laulaja Ashlee Simpson omistaa yllättävän vaikuttavan balettihistorian. Hän aloitti baletin ollessaan kolme ja tanssi 11 -vuotiaana koulussa School of American ballet. Tämän balettikoulun aloittaesssaan hän oli ilmeisesti nuorin sisään päässyt oppilas.

Kuva täältä


                                                              Madonna

Madonnalla aloitti balettiopinnot jo pienenä ja opiskeli Michiganin yliopistossa tanssi pääaineenaan. Ennen laulajaksi ryhtymistä Madonna haaveili urasta tanssijana.
Kuva täältä

                                                      Sarah Jessica Parker


Hänellä on taustalallaan myös useamman vuoden balettikoulutus. Sarah Jessica Parker pääsi jopa esiintymään kahdeksan vuotiaana Pähkinänsärkijään ja  La Sylphideen. Tästä linkistä pääset videoon, jossa Sarah Jessica Parkeria haastatellaan New York City baletin gaalassa.


                                                         Prinsessa Diana

Kuva täältä

Laitoin näiden kaikkien näyttelijöiden ja laulajien keskelle vielä viimeiseksi vähän tällaisen erilainen "julkkiksen" eli prinsessa Dianan, joka sai lapsena ja nuorena vahvan klassisen baletin koulutuksen ja haaveili pitkään tanssijan urasta. Kuitenkin esimerikiksi hänen pituutensa (178cm) vaikeutti hänen unelmiaan tanssijan ammatista. Hänen kerrotaan olleen intohimoinen baletin tanssija kuin katsojakin. Luin jostakin hänen kerran yllättäneen Charlesin hauskasti, kun he olivat olleet katsomassa balettia yhdessä. Diana oli hipsinyt lavan taakse Charlesin huomaamatta ja pukenut esitysvaatteet päälle ja lopulta esiintynyt itse lavalla muiden tanssijoiden mukana! Diana toimi myös Englannin kansallisbaletin tukijana.



Lisäksi muita julkkiksia enemmän tai vähemmän vakuuttavalla balettitaustalla ovat esimerkiksi Penelope Cruz, Britney Spears ja Jude Law. Jos haluat aiheesta itse lueskella enemmänkin ainakin tämä artikkeli antaa aiheesta mukavan kattavaa tietoa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa..



Kaikki varmaan ovat kuulleet otsikossa olevan sanonnan joskus. Eilen balettivideoita selaillessani aloin miettimään kuitenkin minkä ikäinen on liian nuori? Onhan se totta, että useat harrastukset on aloitettava jo nuorena, jos aikoo pyrkiä lajinsa huipulle. Eksyin Youtubessa eri videoihin, joissa kuvataan baletin ja voimistelun todella nuorena aloittaneita lapsia. Esimerkiksi toisessa videossa 1-vuotias vauva käy jo voimistelutreeneissä. En tiedä, mitä te aiheesta ajattelette, mutta minusta hän on aivan liian nuori! Samoin kauhistuttaa ensimmäisen videon 5 -vuotias balleriina, joka on ikäisekseen jo aivan mielettömän taitava! Jo hänen lihaksensa ovat jotenkin todella epäluonnolliset lapselle. Minua ainakin karmivat nuo videot. Ensinnäkin mietin ehtivätkö tällaiseen treeniin laitetut lapset elämään lapsuutta ollenkaan vai kuluuko se kokonaan treenisaleissa. Vai onko se sitten menestyksen hinta? Tekevätköhän lapset tuota omasta halustaan vai lähinnä toteuttaakseen vanhempiensa unelmia..?

Mutta onneksi näitäkin videoita sitten löytyy! :)

lauantai 31. maaliskuuta 2012

RAD -sarjoja


Löysin youtubesta melkeen kaikki meidän RAD intermediate tuntien tankosarjatkin! Noita me siis täällä joka tunti värkätään. Alotettiin tekemään myös yhtä varkkaa tunnilla, joka oli aika lailla helppo! Jotenkin olisin odottanut vähän jotakin vaikeampaa. Muut olivat harjoitelleet sitä jo ennen mun tänne tuloa, mutta mä pääsin siihen mukaan helposti oikeastaan heti parilla ekalla kerralla, kun sitä tanssittiin läpi.

Perjantaina juttelin mun toisen balettiopen kanssa ennen tuntia ja hän kertoi oman balettitarinansa, joka oli todella inspiroiva! Hän oli aloittanut baletin 20 -vuotiaana, mutta lopettanut sen lähes heti. Monien vuosien jälkeen muutettuaan tänne Malesiasta hän aloitti baletin uudelleen ja aloitti hurjan treenaamisen. Viiden vuoden treenaamisen jälkeen hän suoritti ensin RAD intermediate foundation kokeen ja myöhemmin RAD intermediate kokeen (siis saman, mitä minäkin täällä treenaan) erinomaisian arvosanoin ja on nyt 40 -vuotiaana tekemässä advanced tason koetta, joka taitaa olla jo aika vaativa! Hän kertoi kuinka hänen oma opettajansa oli nähnyt hänen innostuksensa balettia kohtaan ja siksi ehdottanut josko Chee alkaisi opettamaan balettia itsekin. Inspiroivinta hänen tarinassaan oli se, kuinka hän sanoi, että jos jollakin on intohimo balettia kohtaan, niin silloin täytyy vain unohtaa ikänsä ja lopettaa itsensä estely muutenkin. Hän kertoi menneensä ensimmäiselle balettitunnilleen 35 -vuotiaana 10-12 -vuotaiden tyttöjen tunnille ja hän on vielä mies (täällä ei taida muuten paljon aikuisbalettitunteja ollakaan tarjolla..). Tuo tilanne antoi hänelle kuitenkin vain entistä isomman motivaation treenata ja päästä pian vanhempien tunneille. Aika ihailtavaa rohkeutta! Kuulemma hänen opettajansakin oli todella kannustava ja rohkaiseva.

Käyn perjantaisin Cheen alkeistasolla, koska  pystyn tehdä koko tunnin kärkitossuilla. (Tein muuten eilen piruettitreeninkin kärjillä ja totaalisesti ylitin itseni tehdessäni aina puolikkaita piruetteja kärjillä ilman tankoa!). Chee pyysi minua tsemppaamaan muita alkeet ryhmässä olevia kertomalla heille, että minäkin olen tanssinut vasta vuoden päivät ja silti teen jo kärkitossuilla.. Siis ihan vain osoittaakseen heille, että myöhemmin aloittaneillakin on toivoa baletissa! ;) Mulle tulikin hyvä sauma tähän tunnin jälkeen, kun eräs nainen alkoi juttelemaan minulle. Hän kertoi käyneensä saman kurssin jo kuudesti, mutta ei siltikään meinaa oikein saada juonesta kiinni. Hän kysyi milloin minä aloitin baletin ja inspiroituneena opettajan kehotuksesta kerroin, että olen tanssinut vasta reilun vuoden.. Naisen reaktio olikin vähän erilainen, mitä olin odottanut. Hän synkistyi ja ja tokaisi vain, että you are doing extremely well ja lähti pois ovet paukkuen. Auts! Ehkä kaikkia ei siis tsemppaa ja inspiroi ihan samat asiat..

Mikä teitä inspiroi treenaamaan enemmän?

Mutta nyt tämä ballerina pakkaa laukkunsa ja lähtee PARIISIIN! Hyvää tulevaa pääsiäistä kaikille :).