maanantai 25. heinäkuuta 2011

Suomalaisia tanssiblogeja

                                        
                                                                          kuva täältä


Lisäsin tuossa pari päivää sitten blogini blogilistalle. Selailin samalla muita listalla olevia tanssiaiheisia blogeja ja yllätyin todella positiivisesti. Jo baletti hakusanalla haettaessa blogeja tuli vastaan kaksikymmentä kappaletta. Mahtavaa! Satasen raja ylittyisi varmasti jos lukuun lisättäisiin myös muut tanssiblogit. Innostustani lisää vielä se, että tanssiblogeja pitävät eri ikäiset ja tasoiset tanssijat ja vielä kovin eri näkökulmista. Olen useasti saanut lisää tietoa, motivaatiota ja innostusta toisten tanssiblogeja lueskellessa. On  myös hauskaa, miten tanssiblogien kirjoittajat pitävät yhtä neuvomalla ja jakamalla vinkkejä toisilleen. Ja pakko myöntää, että oman blogin perustamisen inspiraationa toimivat juuri nämä aikaisemmin seuraamani tanssia käsittelevät blogit.
   Ajattelin nyt listata tähän löytämiäni suomalaisia tanssiblogeja. Kuten jo aiemmin totesin kirjoittajat ovat aivan eri ikäisiä ja tasoisia, mutta heitä kaikkia tuntuu innostuvan sama asia eli rakkaus tanssiin. Blogit eivät ole myöskään missään järjestyksessä vaan listasin niitä tuohon ilman mitään suurempaa logiikkaa. En myöskään lähtenyt mitenkään erittelemään blogien sisältöä. Kaikki siis voivat tutustua blogeihin itsekseen. Hauskoja lukuhetkiä! :)

http://tutunurinkurin.blogspot.com/
http://aikuisbalettia.blogspot.com/  
http://balettia.blogspot.com/
http://tanssisatua.blogspot.com/
http://dance-for-fashion.blogspot.com/
http://rakkaudestatanssiin.blogspot.com/
http://iepukka.blogspot.com/
http://pienibalettiblogi.blogspot.com

Jos omaa blogiasi ei listalta löydy, laita kommenttia tulemaan, niin lisään sen siihen mielelläni!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Syksyn tanssijuttuja pikaisesti

Viimeinkin postilaatikosta tipahti syksyn tanssilukujärjestys ja tuntisuositukset. Näitä olenkin ehtinyt jo odotella! En vielä kunnolla perehtynyt lukujärjestykseen, joten vielä en tiedä mitä tunteja tulen ottamaan. Tuntisuosituksista päätellen tulen saamaan hyvin viikonloppuun (eli lauantaihin) painottuvan tanssilukkarin. Paljastan lopullisen version ja mielipiteeni tulevasta tanssivuodestani sitten, kun olen päättänyt mille tunneille menen. Nyt voin paljastaa sen verran, että baletin lisäksi on luultavasti tiedossa esimerkiksi irlantilaista tanssia. Siistiä, eikö vain!? Uskokaa tai älkää, mutta olisin jo aivan valmis lopettamaan kesäloman ja siirtymään arkirutiiniin ihan vain sen takia, että pääsisin taas tanssimaan.

Niin ja vielä pahoitteluni siitä, että en ole pitkään aikaan tänne kirjoitellut mitään. Minulla olisi parikin postausideaa tiedossa, mutta kamerani on takkuillut, joten kuvien ottaminen ei ole onnistunut! Toivottavasti saan siis kameran kuntoon ja kuvat koneelle pian.

Mitenkäs teidän tanssisyksynne? Olettekos saaneet jo tietoa syksyn lukujärjestyksistä?

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Huonomuistisen balleriinan paras kaveri



Minulla on tapana baletin jälkeen kertailla mielessäni tunnin sarjoja. Varsinkin sarjojen ollessa uusia tai erityisen haastavia, teen niitä kotona peilin edessä ja kertailen samalla balettiranskaa. Joskus itse liikkeet tai niiden nimet eivät tahdo jäädä mitenkään päähän ja joudun tarkistamaan niitä milloin mistäkin. Netistä löytää hyviä sivuja baletin tekniikasta, mutta niitäkin vielä paremmaksi olen kokenut löytämäni opuksen Piruetti baletin perusteet. Kirjassa esitellään hyvinkin perusteellisesti ja asintuntevasti baletin tekniikkaa. Kuvitus on mielestäni myös hyvin onnistunutta ja havainnollistavaa. Kirjan mainitaan sopivan erityisesti aikuisille aloittajille (eli siis myös minulle myöhemmin teini-iässä uudelleen aloittaneelle), mutta toisaalta sen kerrotaan sopivan myös pidempäänkin tanssineille. Miksipä ei? Kaikkihan joskus saattavat unohtaa jotain baletin tekniikkaan liittyen. Nettikaupoista etsiskelin hintoja, joilla kirja tällä hetkellä irtoaisi ja hintahaarukka oli vaihteleva kolmestakympistä alaspäin. Itse ostin opuksen muistaakseni Suomalaisesta kirjakaupasta reilulla kymmenellä eurolla ja pakko myöntää, että kirja on ollut jokaisen euron arvoinen! Muistinvirkistämisen lisäksi kirja on toiminut myös hyvänä iltalukemisena. Vaikka baletin tekniikan lueskelu on jo todella kiehtovaa, kirjasta löytyy lisäksi myös esimerkiksi baletin historiasta ja tanssijan kehonhuollosta kertovia kappaleita. Ihmeen paljon asiaa on siis saatu pakattua suhteellisen pieneen pakettiin.


Kirjan on kirjoittanut Sandra Noll Hammond
Kirjan kannen kuvan nappasin Googlen kuvahausta