perjantai 2. joulukuuta 2011

Piruetit, piruetit..


Opettajani sanoin: "Piruetit ovat vain tekniikkaa ja tekniikkaa oppii vain harjoittelemalla." Silti täältä suunnalta kuuluu syvä huokaus, kun piruetit ovat puheenaiheena. Itselläni on jonkinlainen rimakauhu niitä kohtaan ja ajattelen niiden olevan jotakin aivan yliluonnollisen vaikeita. Sitä kyllä tietää hyvän piruetin ainekset (vahvat nilkat, tiukka keskivartalo, suora polvi, syvä plie, spottaus, rennot hartiat, kädet oikeassa paikassa, tarpeeksi korkea pase polven etupuolella, "banaaninilkka" pois sekä polvi vahvasti aukikierrossa sivulla...), mutta niiden soveltaminen siihen yhteen pieneen hetkeen, kun piruetin tekee, ei vain suju käytännössä aina niin hyvin.

Toisaalta olen aivan alkeissa piruettitreenissäni, sillä aloitin niiden harjoittelemisen vasta tänä syksynä. Viime vuonna harjoittelimme vain piquen preparaatiota eli siihen nähden piruettini ovat ihan hyvälla mallilla. Ajoittain hyvinä päivinä piruetit onnistuvat jo tuplanakin, mutta suurin ongelmani on vaihtelevuus. Siis joskus onnistuu tuplat ja joskus ei ainutkaan. Ja lisäksi olen niin kärsimätön! Haluasin osata mielelläni tehdä jo fouette piruetin triplana ;). Sitä odotellessa.. Välillä tuntuu vähän hassulta tehdä jo pique pirtsoja kärjillä, vaikka pehmeillä tossuilla peruspirtsat sujuvat vähän niin ja näin. Kuulostaa jollain tapaa ehkä hieman nurinkuriselta. Mutta, eipä auta kuin noudattaa opettajan ohjetta ja treenata enemmän!

Mitäs te tykkäätte pirueteista? Aiheuttavatko ne ylimääräistä päänvaivaa vai sujuvatko jo ongelmitta?

Kuva weheartit

5 kommenttia:

  1. Aiheuttaa päänvaivaa! Viime aikoina olen onnistunut paremmin ja yksi piruetti menee ympäri melko huoletta. Piruetit liikkeessä (esim. piquet ja soutenut) ovat aina onnistuneet hyvin, mutta piruetit paikoillaan en dehors ja en dedans ovat minulle jostain syystä vaikeita. Tuplapiruetteja en ole vielä harjoitellut, mutta voisi niitäkin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Viimeaikana on piruetit onnistuneet melko hyvin! Kannattaa myös muistaa katse kontakti ja nopea pää sekä muista antaa käsillä tarpeeksi vauhtia ! Itselläni menossa 7 vuosi baletissa ja olen 14 wee :DD kyllä ne siitä ajan mittaan...

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollu hieman ongelmia esim. Pike pirueteissa. Ryhmäni tasoon nähden ne menevät ihan hyvin, mutta opettajani käskee aina tukijalkaa enemmän pliehen. Ja vaikka tietää mitä pitäisi korjata, se jalka ei vain välillä tottele :) Onnea piruetti harjoituksiin!

    VastaaPoista
  4. Ennen en tykännyt pirueteista yhtään, sillä en osannut käyttää kiintopistettä avukseni. Nykyään ne ovat lemppareitani. Valitettavasti diagonaalissa piruetit tuntuvat kovin vaikeilta, kun teemme ne baletissa todella hitaasti, jotta kaikki oppisivat tekniikan. Sen sijaan paikaltaan tehtävissä pirueteissa saan triplan, vaikka digiksessä ne jäävät vain tuplaan :)

    Mutta sen kyllä tosiaan huomaa, jos niihin ei jaksa keskittyä. Piste harhailee, jalka ei nouse tarpeeksi korkealle, kädet ovat missä sattuu, plié unohtuu melkein kokonaan ja tasapainon kanssa pitää tehdä liikaa töitä.

    Kyllä sä vielä jonain päivänä osaat! :)

    VastaaPoista
  5. Moikka kaikki!

    Amanda: Mulla on ihan sama juttu. Erilaiset käännökset ja pique pirtsat sujuu ihan tosi kivasti ja ne ovat tunnilla ihan lempparijuttujakin, mutta sitten nuo piruetit paikallaan ovat niitä, jotka päänvaivaa aiheuttavat. Mutta varmasti, kun jaksetaan treenata, niin saadaan nekin vielä sujumaan:). Tsemppiä sullekin!

    Henna(: Kiva, että sun piruetit on alkaneet sujumaan! Voi oletpa ehtinyt jo kauan treenata balettia. Olet varmasti jo todella hyvä! :) Ja kiitos vinkeistä.

    Anonyymi: Kyllä varmasti sinäkin saat piquet sujumaan pian! :) Ja se on jo hyvä juttu, että tietää, mihin pitäisi huomiota kiinnnittää. Silloin ainakin osaa keskittyä oikeisiin asioihin ja tsempata niissä. Kiitos onnen toivotuksista ja tsemppiä sinunkin treeneihisi!

    Anniina: Joo hitaat piruetit ovat kyllä joskus hermoja raastavia, mutta juuripa tekniikan oppimisen kannalta tarpeellisia. Hei, tripla on jo kyllä kova juttu! :) Enköhän minä vielä varmuuden noihin piruetteihin saa. Parempaan suuntaan ollaan ainakin jo menossa;).

    VastaaPoista