lauantai 1. lokakuuta 2011

"Älä ajattele, vaan tanssi!"


Koko viikon tanssitunnit ovat tuntuneet vähän nihkeiltä ja sarjat menneet joko todella huonosti tai vähän sinne päin. En tiedä, mistä tämä johtuu. Yleensä nimittäin unohdan kaiken muun tanssiessani ja pystyn keskittymään sarjoihin todella tehokkaasti, vaikka stressiä olisikin paljon. Tällä viikolla keskittyminen on ollut lähes mahdotonta. Keskiviikon tunnilla teki mieli heittää pyyhe (tai oikeastaan tossut) kehään ja lähteä ovet paukkuen kesken tunnin pois. Mikään ei vain onnistunut! Sain baletissa itseni kiinni myös siitä, että en ollut kuunnellut ainuttakaan sanaa silloin, kun opettaja oli selittänyt seuraavan sarjan. Olin vain ajatellut ihan kaikkea muuta ja pohtinut esimerkiksi sitä, miten mokasin edellisen sarjan totaalisesti ja kuinka seuraava sarja olisi vieläkin vaikeampi. Kun musiikki sitten alkoi soimaan havahduin mietteistäni, eikä minulla ollut pienintäkään havaintoa siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Yritin sitten kehnolla menestyksellä luntata muilta ja sainkin moitteita huolimattomuudesta.
  Opettaja taisi muutenkin huomata, että keskittymiskykyni oli täysin minimaalista ja hän kommentoi (tapansa mukaan) lähes jokaista asiaa, mitä tunnilla tein. Tähän asti olen kokenut opettajan kommentit aina pelkästään rakentavaksi kritiikiksi ja sitä se oli tänäänkin, mutta en vain osannut ottaa sitä millään vastaan. Välillä pidättelin melkein itkua, kun opettaja neljättä kertaa kommentoi samasta asiasta (en saanut selkääni pysymään oikeassa asennossa, kun oli tarkoitus tehdä grand jete). En onnistunut millään, vaikka kuinka yritin ja olin todella turhautunut!
  Tällä viikolla, kun muutenkin on  mennyt vähän heikomin, nousi pintaan myös jo pitemmän aikaa vaivannut "ongelma". Minä nimittäin ajattelen aivan liikaa. Nykäriopettaja sanoikin kerran minulle, että: "Älä ajattele, vaan tanssi!". Helpommin sanottu kuin tehty. Tanssiessani nimittäin ajattelen aivan liikaa sitä, että teen kaiken varmasti juuri oikeille laskuille ja teknisesti niin kuin opettaja on määrännyt. Se rajoittaa tanssiani aivan valtavasti ja tekee siitä konemaista, mutta en voi sille mitään. Tiedän tämän johtuvan aina sisälläni asuneesta pienestä perfektionistista ja ehkä jollain tapaa pelkään myös epäonnistuvani. Toivon, että se ei kuitenkaan tekisi tanssimisestani suorittamista niin, että tanssimisen ilo katoaisi ja miettisin vain, kuinka hyvä tai huono olen ja mitä muut oppilaat ja opettaja ajattelevat suorituksestani. Tuntuu, että baletissa vaara tälle raiteelle suistumisesta on jotenkin erityisen suuri.
  Tähän asti olen kokenut tanssin keinona paeta stressiä ja kaikkia asioita, jotka mieltä painavat. Ja niin asia on onneksi edelleen! Olisi kamalaa, jos tanssi muuttuisi itse stressin aiheuttajaksi. On vain muistettava, että tanssin, koska pidän siitä itse. En siis siksi, että opettaja olisi tyytyväinen suorituksiini.
   Tulevaisuudessa tanssitunneilla aion siis olla ajattelematta liikaa, lopettaa turhan kontrolloinnin, laittaa stressin hetkeksi syrjään entiseen tapaani, sekä olla paljon itsevarmempi. Siis lyhyemmin sanottuna nauttia tanssimisesta yhä enemmän. Olen erittäin tyytyväinen voidessani sanoa, että tanssin paetakseni huoliani, sillä niin asia todella on. Ja toivottavasti on vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti